Do what you love, love what you do eli messut ja comeback

Huhhuh mitä blogilaiskuuden määrää olette saaneet seurata tai siis oikeastaan jättää seuraamatta! Nyt on kummiskin aika ponnistaa pohjalta, eikä suunta ole kuin ylöspäin.
    Ajattelin, että tämä comeback-postaus olisi heppo tehdä kertomalla messuista ja nyt kyllä ihan punastuttaa, kun täytyy kertoa, että noista käsityömessuistakin on jo monta viikkoa. Kauhistus! Mutta ihanuudet eivät vanhene, eivät varsinkaan messuihanuudet, ja käsityömessuthan ovat tunnetusti ihanuuksien pesäpaikka. Tällä kertaa erityisesti viehättivät seuraavat pöydät (ja peukut pystyyn että olen osannut yhdistää oikein nimet ja kuvat!)

Emma's & Mama's, ooooikein ihana ja inspiroiva pöytä, mukaan sieltä sain, siis sain, sillä ystävällinen myyjä sen halusi antaa, jos tänne blogiin heidän pöydästään kirjoittelen, sievän painetun tilkun. Saa nähdä, mihin työhön se löytää tiensä... Vielä kerran kiitokset!

Mielestäni teksti on vähän turhankin osuva, sillä koulukiireiden keskellä en ole ehtinyt tehdä läheskään tarpeeksi asioita, joita rakastan ja se on kyllä näkynyt blogissakin.

Sagat. Tämä pöytä oli erikoisen inspiroiva siksi, että vanhaa saamelaisperinnettä oli käytetty uskomattoman tyylikkäästi näissä laukuissa. Tykästyin!

 Puffala ja minun lankarakkauteni. Ai että, näitä on vaan pakko käydä aina hypistelemässä, ovat niin kauniisti käsin värjättyjä!

Messuilta ostin vielä Rakkaat rasat -paketin, aika näyttää, mitä sieltä syntyy!

Kaiken kaikkiaan oikein ihanat messut, en todellakaan pettynyt ja ensi vuonna sitten uudelleen! 

Tein tämän postauksen nyt kokonaan kännykällä syyslomareissun ja siitä johtuvan tietokoneettomuuden takia. Jos kuvat eivät näy tai postauksessa on jotain muuta hirvittävää -kommentoikaa! Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta kun uudella kännykällä postaan...  Linkkeihin asti taitoni eivät tosiaan ulottuneet, siitä isot pahoittelut. Lisään ne heti kun pääsen kotona koneelle!

Emilia

Juhannusneidon maksimekko

Tämä mekko on rakkauteni, yksinkertaisesti. Ja vaikka juhannus olikin hyytävä, ainakin haaveilin kulkevani se päällä yöttömässä yössä, joten juhannusneidon mekoksi sitä voi kutsua.
 

Iskin silmäni tähän malliin Moda-lehdestä (taisi olla toukokuun numero?) ja tämä oli pakko ommella. Säntäsin kangaskauppaan ja jännitin, että onkohan kuvioitujen sifonkien valikoima ihan olematon, mutta onneksi ei; voin sanoa, että tämä kangas on täydellinen, kertakaikkiaan. Kuviointiin tykästyin jo kaupassa, lompakkoni tykästyi halpuuteen (kolme metriä kangasta, vähän päälle kymmenen euroa), sakseni tykästyivät kankaan laatuun ja ompelukoneeni helppouteen ommella. En olisi kyllä parempaa kangasta voinut toivoa, sillä ompelemaan lähtö pelotti aika paljon, sillä aikaisemmin ompelemani sifongit ovat olleet melko kamalan liukasta ja hankalaa sorttia. Mutta tämä ei.

Yleensä joudun kaventamaan kaikkia ompelemiani vaatteita, mutta tämä mekko istui täydellisesti. En ollut uskoa silmiäni, kun sain tämän ensimmäistä kertaa päälleni ja katsoin peiliin. Mallissa on myös kivoja pieniä kikkailuja; pääntiellä laskokset, niskassa pieni halkio ja helmassa isompi, joka näkyy alla olevassa kuvassa. Tämä on myös ensimmäinen maksimittainen mekko minulle, joten ehkä sitä voisi oppia näitäkin pitämään.

Tämä maksimekko oli ensimmäistä kertaa päällä koulun päättäripäivänä, ja käytän tätä myös kaikissa kesäjuhlissa, mitä nyt eteen tuleekin. Hauskaa tämän mekon sovittamisessa on se, että tämä tuntuu niin mukavalta päällä, että en raski ottaa tätä pois... 

   Malli ja kangas olivat niin hyviä, että päätin tehdä mekosta myös lyhyemmän version jota voisi käyttää myös arkenakin. Kangas on jo ostettu, ja kohta alan leikkaamaan. Enää ei tarvita muuta kuin sellaisia lämpötiloja, että mekkoa voisi pitää!

Kiitokset DayDreamerille lukijaksi liittymisestä :)!

Emilia

Se ihana Tallinna

Tämä nyt on aikamoinen throwback-postaus kun Tallinnan matkasta on kulunut jo ihan mukavasti aikaa, mutta väliäkös tuolla! Tallina oli siis ihana ja sen Vanha kaupunki ihanaakin ihanampi. Kaikkialta siitä on kuullut kehuja, mutta silti se yllätti; siis aivan uskomaton paikka. Kaikki pikkuiset putiikit, kahvilat, antiikkiliikkeet ja lankakaupat. Joka ikisestä sai suorastaan raahata itsensä ulos. Ja sitten vielä se, kun muka kaikki ihanuudet joita tarjolla on ei riittäisi, kaiken huipuksi ne eivät maksa melkein mitään. Ainakin omien vertailujen mukaan Vanhan kaupungin hinnat olivat langoissa ja muissakin parhaimmillaan kolmasosan Suomen hinnoista.
   Tallinnassa myös uusi ja vanha yhdistyivät uskomattoman saumattomasti. Kierreltyäsi Vanhan kaupungin putiikeissa saatoit kymmenen minuutin kävelymatkan jälkeen löytää itsesi modernista kauppakeskuksesta vaateketjujen myymälöiden keskeltä.
   Ostoksia tein lähinnä Vanhasta kaupungista, ja sieltäkin käsitöitä pääasiassa.

Tämä huovutettu kettusorminukke löytyi eräästä suloisesta käsityöpuodista pikkusiskolle tuliaiseksi, hinta oli varmaan puolet Suomessa myytävistä samankaltaisista. 

Nämä sukat olivat niin kauniit (ja halvat!) että en hennonnut jättää niitä. Lahjaksi menivät nämäkin ja kuulemma lämpimät ovat.

Värit eivät tässä kuvassa toistu ihan oikein, mutta tämä hahtuvalankakerä oli aivan älyttömän ihanan värinen ja myös yllätys, yllätys, halpa. Mahdollisesti tästä olisi lapaset tulossa.
  Kaiken kaikkiaan reissu Tallinnaaan oli oikein antoisa, vaiikka muun muassa Karnaluks jäi käymättä, mutta pitäähän sitä toiseenkin kertaan jättää jotakin...

Emilia

Kesäinen nappipussukka

Huhhuh, mikä tauko on bloggaamisessa ollut! Kaikenlaista kiirettä ja hässäkkää on tässä pyörinyt, töitä tullut silloin tällöin valmiiksi mutta koneen ääreen asti en ole ehtinyt. Mutta nyt on ainakin materiaalia, josta postata!
   Kaverillani oli jokin aika sitten synttärit ja halusin antaa lahjaksi jotain omaperäistä, joka liittyisi käsityöharrastukseen. Jotain itse tehtyä - se oli selvä, mutta omaperäisyys pitäisi vielä löytää. Idean kypsyttelyssä kesti loppuenlopuksi niin kuan, ettei viimeisten pistojen ompelu jäänyt kauas puolesta yöstä viimeisenä iltana ennen juhlia. Mutta valmista sentään tuli!

Tuloksena oli siis pussukka, jossa oli nappeja sekä ulko- että sisäpuolella. Neulottu pintaosio on lankakorin uumenista löytynyttä bambulankaa, vuorikangas kangaslaatikon uumenista löytynyttä jämätilkkua ja jopa napit yllätys-yllätys: nappilaatikon uumenista. Pussi oli kuitenkin vain toinen puoli lahjaa; kävin ostamasta paikallisesta ompelutarvikeliikkeestä ihanimmat napit, mitä löysin ja laitoin ne pussukan sisälle.

Kävin kuvaamassa nämä kuvat rannassa jo aamuseitsemän aikoihin. Oli todella mielenkiintoista ja erikoista kuvata, kun valo heijastui joen pinnasta ihan eri tavalla kuin yleensä.
Mielestäni tämä oli oikein onnistunut lahja, nopea tehdä ja tykätty sekä vielä semmoinen että kyllä itsellekin kelpaisi!
   Blogisynttärit ovat taas kohta tulossa (kaksi vuotta!!!) ja nyt kyselenkin teiltä, lukijat, jos tänne tauon jälkeen on vielä lukijoita jäänyt, kelpaisiko tuollainen pussukka synttäriarvontaan? Myös muita ideoita otetaan vastaan :)!

Emilia

Pitsiä, kaisloja, helmiä, kutsuja

Sain vapaat kädet. Tuloksena pitäisi olla erään tytön rippikutsut, mielellään jotain kesäistä, raikasta ja jokin viittaus myös juhlan aiheeseen. Alusta alkaen halusin yhdistää pitsin ja kaislat, kesän ja raikkauden ja kun kaisloista tekee vielä ristin, tulee korttiin mukaan myös ripille pääsy.

Lähdin askartelukauppaan mielessä tarvikelista vähän sinne päin, mutta kaupassa materialeja hypistellessä alkoi myös suunnitelma muotoutua tarkaksi. Ja tuo askarteluhelminauha! Olin myyty. Sitä oli ihan pakko saada. Mulperipaperi toisi keveyttä taustalle ja pohja olisi mukavan rosoinen.

    Mikään kokenut kortintekijähän en tunnetusti ole, joten tässä lajissa yllätti kaksi asiaa; tarvikkeiden järkyttävä hinta ja iso työ. Homman sai ehkä tuntumaan suurelta myös se, että se oli tehtävä kerralla loppuun. Sääliksi käy niitä jotka tekevät kymmeniä samanlaisia kutsuja joitain juhlia varten, näitä tuli onneksi vain kahdeksan.

Kuumaliimausta olen harrastanut viimeksi ala-asteella, muistona palaneet sormet, eikä tälläkään kerralla tullut kovin erilaisia muistoja. Fiksuna kun en tietystikään hoksannut, että liiman olisi voinut laittaa myös suoraan korttiin eikä kaisloihin, joiden liimapinta sitten kaislojen ohuuuden takia poltti sormet ja tarttui kaikkialle muualle paitsi korttiin. Pitkän taistelun jälkeen tästäkin onneksi selvisin ja helminauhaa lähdinkin jo liimailemaan fiksumpana...
 

Kaiken kaikkiaan olen kutsuihin melkoisen tyytyväinen, eritysen tykästynyt olen tuohon rouheuden ja herkän valkoisen tasapainoon.

   Kutsuja oli tosin vähän hankala kuvata, aluksi erehdyin laittamaan kaikki kuvaan ja vielä mustavalkoasetuksen päälle, eli hautajaistunnelma oli taattu. Sama ongelma meinasi tulla kirjekuorissa, niihin piti tulla jokin pieni kaunis ristisymboli, joka meinasi johtaa eittämättömään hautajaiskutsufiilikseen. Pienellä taiteilulla oli tämäkin kummiskin hoidettavissa, joten toivotaan että näyttävät vastaanottajienkin silmissä sitten rippikutsuilta!

   Blogin pitkä hiljaisuus on johtunut vähän turhan vauhdikkaasta ja stressipitoisesta keväästä ja kun loppuviikosta sitten helpotti, niin 39 asteen kuumehan iski. Viikonloppu meni aika lailla sairastellessa, mutta nyt alkaa vointi olla jo aika hyvä. Ei voi muuta kuin kiittää onneaan siitä, että kaikki esitykset, joissa pitäisi laulaa ovat ohi, sillä näin kurkkukipuisena ääni on vähintäänkin karmaiseva. Sairastellessa ehti pikkuisen haaveilla jo tulevista töistä ja hirmuinen ompeluvimma pukkaa päälle. Pakko päästä kangaskauppaan!

Emilia

Haastava juttu

Kerällä ja levällään-blogin Kerä ilahdutti minua tällä 11 kysymystä-haasteella (Kiitokset Kerälle!), joten täältä pesee vastauksia!  Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetuille.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi, joten nelos- ja vitoskohtaa en aio noudattaa, sillä olen tämän haasteen tehnyt peräti kaksi kertaa aikaisemminkin (Ne löytyvät täältä ja täältä.) Kysymyksiin on kuitenkin aina mukava vastailla, joten päätin tämän haasteen kummiskin tehdä.

11 asiaa minusta

1. Olen melkoisen pitkä.
2. Ja kun pituus tuli puheeksi, uskokaa tai älkää, en ole koskaan käyttänyt korkokenkiä, ihan siitä syystä, ettei pää olisi aivan pilvissä.
3. Olen myös sen ikäinen, ettei korkokengättömyys ole niin iso järkytys, mitä aikuiselle olisi.
4. Harrastan paljon musiikkia: olen soittanut viulua yli kahdeksan vuotta ja soitan edelleen, laulan kuorossa ja soitan huilua.
5. Esiintymisiä minulla on välillä vähän turhankin paljon (vaikka niistä nautinkin) : vähän ajan päästä on sellainen viikko, että esiinnyn viisi kertaa, joka on kevätviikoksi aika paljon. Joulun alla keikkoja saattaa olla lähemmäs kymmentä viikossa.
6. Minun pitäisi tällä hetkellä olla lukemassa ruotsin kokeeseen, joka mukavasti on heti pääsiäisloman jälkeen.
7. Minulla on pitkät, ruskeat ja kiharat hiukset, jotka näin talvi/kevätaikaan kaikessa sähköisyydessään ja pörröisyydessään muistuttavat varmaan enemmän leijonan harjaa.
8. Rakastan kesää ja joessa uimista.
9. Ja uimiseen liittyen, talviturkki tuli kastettua pois jo tämän kuun alussa.
10. Rakastan kuunnella linnunlaulua, nytkin tätä kirjoittaessani on ovi auki, että peippojen ja muiden kevätlaulut kuuluisivat.
11. Olen vasta tykästynyt kuvien muokkaamiseen: ennen pidin sitä jopa huijauksena, mutta nykyään olen todellakin sitä mieltä, että se on arvostettava taito, ja haluaisinkin oppia muokkaamaan kuvia paremmin.

Kerän kysymykset minulle

1. Suurin ilosi?   

 Ihanat ystävät, jotka aina jaksavat piristää minua!

 2. Inhokkiruokasi, eli mitä et pistäisi ikinä suuhusi?  
Tätä on kyllä valitettavasti tullut joskus suuhun pistettyä, mutta ainakin opin, että toista kertaa en pistä. Kyseessä on perinneherkku rössypottu, joka koulun ruokalassa aiheuttaa yhdelle jos toisellekin inhon väristyksiä ja nälkäisiä päiviä, jos edes kasvisruokavaihtoehtoa ei ole tarjolla pelastukseksi.

3. Lempipaikkasi kotona?   

Terassille kesällä ripustettava riippukeinu jossa on ihana lukea ja unelmoida.

4. Kotoilu vai matkailu?     

Jaaa... Tämä on paha! Rakastan matkustamista, mutta toisaalta se ei tuntusi miltään, jos ei kotonakin saisi olla. Toisaalta taas kotonakin on kivaa, mutta taidan silti vastata, että matkailu, sillä uusien paikkojen näkeminen ja uusien elämysten kokeminen on ihanaa!

5. Kirja vai tv?     

Kirjakirjakirjakirja!!! Rakastan lukemista ja minulla on aina pakko olla kirja kesken! Telkkaria taas tulee katsottua harvemmin, eikä se muutenkaan vedä vertoja lukemiselle.

6. Lempiesineesi/asiasi?

Tämäkin on hankala. Tuohon lempiasiaan en uskalla vastata mitään, sillä asioita joista pidän, on niin paljon, mutta on lempiesineenkin valitseminen hankalaa. Minulla on useita tärkeitä tavaroita, mutta ehkä kummiskin (ainakin nyt mieleen tulleista) on yksi ylitse muiden, ja sen mukana tulee myös yksi lempiasioistani: musiikki ja soittaminen.

7. Heti vai huomenna?

Heti! Odottaminen on tylsää ja ikävätkin asiat on parempi hoitaa heti pois alta.

8. Sisustusvärisi?

Tämän ikäisenä kun vielä luonnollisesti asun vanhempien luona, ei minulla ole paljoakaan valtaa muuhun sisustukseen kuin oman huoneeni, mutta siellä valtavärinä on tumma turkoosi, jota löytyy yhden kokonaisen seinän muodossa sekä lisäksi matossa, korissa ja tyynyissä ainakin.

9. Tip top vai hälläväliä?

Tämä tietysti riippuu hieman asiayhteydestä, mutta yleisesti ottaen tip top. En tykkää hoitaa asioita huonosti, vaikka en mikään perfektionisti olekaan (paitsi ehkä joissai asioissa). Hälläväliä ovat kuitenkin esimerkiksi kaikkien muiden kauhu: kirjoituspöytäni laatikot, jotka saavat olla täysin epäjärjestyksessä niin  kauan kun minä vaan löydän niistä tarvitsemani asiat nopeasti.

10.  Lempivuodenaikasi?

KESÄ! Ei ole mitään ihanampaa kuin loma, jäätelö, ystävät ja uiminen.

11. Löytyykö viherpeukaloa?

Jonkin verran, mummi on kouluttanut pienenä perunamaalla hyväksi kitkijäksi ja joka kesä kyllä laitan oman pienen kasvimaan. Huonekasveja lötyy tällä hetkellä omasta huoneesta... Kymmenen? Tämmöinen ihanuus on tällä hetkellä kukassa:

Siinäpä oli taas kaikenäköistä tietoa minusta. Ulkona paistaa aurinko ihanasti, niin jospa sitä nappaisi ruotsin kirjan ja menisi vaikka ulos lukemaan...

Kiitoksia Kerälle lukijaksi liittymisestä ja oikein aurinkoista pääsiäistä kaikille!

Emilia

Ikuisuus-huivi

Tarviiko tuolle nimelle edes muuta selitystä, kuin sen, että tämän huivin tekeminen kesti ihan järjettömän kauan? Mutta en luovuttanut, josta osittain voi olla ylpeä ja osittain hävetä, sillä jos olisin antanut itseni tehdä jotain muuta työtä, ei tämä blogi olisi kärsinyt niin suuresta postauskadosta...
  Nyt on aivan huumaantunut fiilis kun voi tehdä jotain, mistä oikeasti tykkää eikä vaan pakertaa yhden typerän huivin kanssa. Tai no oikeastaan ei se niin typerä ole vaan ihana, oikeastaan aika toooosi ihana. Semmoinen, että saattaisi jopa ihan pikkuriikkisen harmittaa tämä, kun ilmat lämpenevät, eikä huivia voi enää käyttää. Mutta tekeminen oli kamalaa, enkä uskalla edes katsoa kalenterista, kauanko siihen loppuenlopuksi meni. Yli viisi viikkoa kummiskin.

Kaikki alkoi siitä, että tarvitsin lomareissulle jotain neulottavaa ja haaveilin uudesta huivista. Kevään Novita-lehdestä löytyi kertakaikkisen ihana, nuorten tekstiilisuunnittelijoiden suunnittelema palmikkohuivimalli, ja lähdinkin ostamaan lankaa. Siinä kohti meni ensimmäisen kerran pieleen, sillä ostamani lanka oli vähän turhan kallista sekä aivan liian paksua, joten jouduinkin muokkaamaan ohjetta reilusti kapeammaksi, jonka lisäksi luulin selviäväni yhdellä kerällä. Eipä siinä kauaa kestänyt, että lanka oli loppu, eikä auttanut muu kuin marssia kulmat kurtussa takaisin lankakauppaan.

      Kurttuisia kulmia aiheutti myös se, että tässä vaiheessa huivi alkoi olla niin valtavissa mitoissa, että se ei mahtunut useimpiin laukkuihin ollenkaan, ja niihin, joihin mahtui, vei se järjettömästi tilaa. Tämä tarkoitti sitä, että voisin neuloa vain kotona, mikä on huono juttu. Yleensä neletyöni nimittäin edistyvät suurimmaksi osaksi välitunneilla, bussissa, autossa ja vaikka soittotunteja odotellessa. Edistyminen huivin kanssa lopahti siis täysin ja saattoi kulua hyvinkin viikko, etten koskenutkaan puikkoihin, mikä on äärimmäisen epänormaalia minulle. Siinä sivussa alkoi koko projekti ärsyttää jo aika paljon.

Pyöräilykausi alkoi ja huivintarve alkoi olla aika polttava; seisemän asteen pakkasessa viiden kilometrin pyöräily ilman huivia avokaulaisella villakangastakilla ei ole herkkua. Talvihuiviani en yleensä pidä ihoa vasten, sillä se kutittaa ihan liikaa ja toinen huivi jota olisi voinut edes harkita, oli superohut, kirkkaan keltainen ja luullakseni polyesteriä. Ei kiitos. Ostaahan ei tietystikään mitään voinut, sillä uusi huivi valmistuisi "ihan pian".

   Eilen iski sitten ärsytys tämän tekeleen kanssa, valmista olisi pakko tulla ja aika äkkiä. Pakotin itseni neulomaan, ja tänä aamuna pääsinkin päättelemään langanpäät ja sitten voin vain huokaista helpotuksesta ja nauttia vapautuneesta fiiliksestä. Huivin sovittaminen oli ihana, positiivinen yllätys, sillä pelkäsin sen olevan liian paksu ja lyhyt. Mitta oli juuri sopiva ja muhkeus tuo vain lämpöä. Ja palmikkokuvio on niiin kiva! Pehmeä akryyli-villasekoite tuntuu ihanalta ihoa vasten. 

   Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että iso työ kannatti; huivi on nätti, koulumatkoilla ei enää palele ja nyt voi aloittaa taas jonkun uuden ihanan työn ja sen myötä blogikin pääsee elpymään!

Emilia

"Emi, mä osaan neuloa!"

Pikkusiskolla on tänään synttärit. Ja kun pieni neiti juhlii, ohjelmassa on tietysti vaaaleanpunaista, pino uusia mekkoja, söpöstyttävä täytekkku ja paljon hymyileviä vieraita. Jokaisella vastaantulevalle julistetaan juhlallisesti: "Mä oon synttärisankari, mä oon jo iso tyttö!"
   Ennen vieraiden tuloa on jo melko isolla tytöllä tylsää. Uudet vesivärit on kokeiltu ja kun äiti karkottaa sankarin keittiöstä koristellakseen kakun, silloin haetaan isosisko apuun. "Emi, mä haluun oppia virkkaamaan kahdella puikolla!" Isosisko marmattaa aluksi aika tavalla, oma huivineulomus yrittää edistyä juuri nytten, ei ehdi, mene leikkimään. Pikkusisko on kuitenkin sinnikäs ja lopulta iso ja pieni tyttö marssivat alakertaan lankakoreille, oranssi kerä tarttuu käteen ja opettelu alkaa. Virkkaamaan kahdella puikolla tai isojen kielellä neulomaan.

Isosisko loi silmukat, ja näytti muutaman silmukan neulomisen (siihen asti, että "Minä ite!" -kiljunta keskeytti). Siitä alkoi kova ähellys, isosisko neuvoi, miten peukun pitää olla "lastenvahtina" silmukoille, miten puikko muilutetaan silmukan läpi oikein salakavalasti ja lanka kaapataan, jonka jälkeen silmukka "tipsautetaan". Ja kas kummaa, muutaman "Emmääosaa!" huudon jälkeen homma alkoi onnistua, puikko livahti salakavalasti ja kaappasi langan taitavasti, eikä isosisko ollut uskoa silmiään.
    Itse olen oppinut neulomaan samanikäisenä kuin pikkusisko nyt, mutta en ihan synttäripäivänä, enkä läheskään niin helposti. Edelleen on kyllä muistissa se tuska, minkä karanneet ja aivan liian tiukat silmukat tuottivat, ja muutenkin kesti hurjan kauan että opin. Ja nyt olen ylpeä isosisko!

Tiettyä huvittavuutta tähän opettamisprojektiin toi se,että viimeksi opetin sisarusta neulomaan eräässä mainoksessa. Turkooosi paita päällä ja puikot kädessä pikku-Emilia muka neuvoi pikkuveljeään neulomaan ja ruudussa luki teksti "Toiset ovat syntyjään opettajia". 

Pikkusisko itse totesi että neulominen on tosi helppoa ja oranssista langasta syntyy huivi. Jos jaksaa.

Nyt nämä tytöt taitavat lähteä juhlimaan synttäreitä!

Emilia

Luontokuvailua ja harmaa harmistus

Kevätaurinko! Mitä muuta sitä edes tarvii? Aamulla päääsee sängystä ylös neljä kertaa nopeammin ja kuvista tulee ihananihanan valoisia!

Jääpitsit olivat aivan ihastuttavia ja olipa kevät jättänyt kauniin sydämenkin laiturin viereen.

Käsityöpuoli on viime aikoina vähän lakkoillut tämän harmaan harmitteluhuivin takia. Malli on mukava ja kympin puikoilla työ etenee enemmän kuin vahdikkaasti, mutta lanka! Luulin että yksi kerä riittää mutta loppuikin tosi pahasti kesken ja sitten se mökötys iski. Pihiyskin meinasi iskeä mökötykselle kaveriksi koska lanka maksaa paljon. 

Taitaa se kummiskin olla paras päästä tästä mökötyksestä irti, on huivista (toivottavasti) tulossa sen verran ihana ja paksu ja pehmeä... Ei harmita enää!

Emilia

Paljon palmikoita ja lämpöä

Siitä on hyvä villapaita tehty. Koko syksyn ja kevään olen sellaista metsästänyt, sellaista jossa olisi palmikoita eikä kummiskaan mikään säkki vaan nätin mallinen ja villaa pitäisi olla ainakin 50% että tarkenee. (Pääasiassa siksi että nämä säästötoimet taitaa vaikuttaa meidän koulun lämmitykseen vähän turhan hyytävästi. Eli tunneilla palelee ja paljon.) Mutta eipä palele enää, sillä tämä tyttö on löytänyt semmoisen lämpövillapaidan ettei paremmasta väliä!

Nuo kuvat ottimme pikkuveljen kanssa jo aikasemmin ja hyvä niin, sillä enää ei onnistuisi. Lumi on kadonnut melkein kokonaan.

Se, mikä on kummiskin parasta tässä villapaidassa on tuunaus! Sillä eihän tätä toki ole kaupasta tällaisenaan  ostettu.

Äitini ystävä antoi noin vuosi sitten äidilleni joitain vaatteitaan, joita hän ei enää pidä. Äiti jätti itselleen niistä osan, osa jatkoi matkaansa Emilian tuunauslaatikkoon. (Todellisuudessa kodinhoitohuoneen alalaatikko joka pursuaa yli vanhoja farkkuja ja muita inspiraatiota odottelevia vanhoja ja reikäisiä vaatekappaleita.) Siellä villapaita majaili yli vuoden, kunnes jotain aivan muuta etsiessäni se sattui silmään. Varmistin vielä, etttä saahan tälle tehdä mitä haluaa, ja ei kun heilumaan ratkojan kanssa.

   Paita oli kokoa L, merkiltään Jack&Jones ja sataprosenttista villaa, ja siitäkös minä innostuin! Malli oli ylettömän leveä ja säkkimäinen, hihat valtavat ja kaulus sai aikaan kylmät väreet (Siis ylettömän korkea poolo, yhhyh, ei minun tyyliäni.)

Tässä erittäin laaduton (ja kyllä teinipeiliposetus) kuva, mutta eiköhän siitä jonkunnäköisen kuvan saa, että miltä paita näytti ennen. No mitäs tälle sitten piti tehdä?

    Hihat kapenivat varmaan yli kymmenellä sentillä, poolokaulus katosi ja tilalle ilmestyi venepääntie sekä itse paita laihtui myös ihan mukavasti. Ajattelin alunperin tehdä villapaidasta ihan kapean mallisen, mutta sitten totesinkin, että haluan tuollaisen melko kapean eli puolimöhköpaidan, miten tämän nimesin :D

   Tuunaus oli helppo ja nopea tehdä, hihojen istuvaksi saanti tosin edellytti jokseenkin mittavan määrän sovituksia, mutta mikäs siinä. Nytpä sitten istuvat.

   Päällä tämä paita on ehtinyt olla jo aika paljon ensinnäkin sen ah-niin-ihanan lämpimyyden takia, muunmuassa rinteeseen kun tämän laskettelutakin alle laittoi niin ei kyllä palellut! Voin jopa väittää että odotan loman jälkeistä ensimmäistä koulupäivää eli huomista (melkein) innolla ihan vain sen takia että tämän paidan takia pääsen vihdoinkin selättämään koulun kylmyyden. Jesss!

  Lopuksi vielä kiitokset äidin ystävälle hyvästä paitamateriaalista ja Hennalle Lankahelvetistä lukijaksi liittymisestä. Ilahdutti lomapäivääni entisestään!

Emilia

Turkooosit ylipolvensukat on hyvä juttu

Voi että, leijun varmaan kaksi metriä maanpinnan yläpuolella koska nämä on valmiit! Rakas ikuisuusprojektini on hypännyt puikoilta jalkaan ja minä olen tyytyväinen, niin niin niiiiin tyytyväinen. Ja sitten kun nämä vielä ovat niin kivat jalassa että kannatti kyllä neuloakin (ja vähän kärsiä) neljä vuotta.

Eikös vaan olekin aika ihanat?

Neljä vuotta sitten, juuri joulun jälkeen ryntäsin lankakauppaan turkooosi sukkalanka mielessä pyörien, oli saatava polvisukat Stine Hoelgaard-Johansenin kirjasta Suloiset sukat. Ne sukat nimenomaan ulottuivat polven alle, ja ajattelin että  ne olisi melko nopea saada valmiiksi, vaikka juuri tuolloin olen aloittanut kaikki tylsimmät ja suuruudenhulluimmat projektini. (Jotka valitettavasti edelleen lojuvat keskeneräisten listalla...)

   No, silloin aloinkin neulomaan näitä ihan innoissaan, vaikka polvisukista näyttikin tulevan ylipolvensukat. Uskon, että  ohjeessa on jokin virhe, sillä molemmista sukista tuli ohjetta pidemmät, vaikka silmukkatiheys oli täysin oikea. Jätin jopa parisenkymmentä kierrosta lopusta poiskin, ettei näistä tulisi aivan ylettömän mittaiset.

   Ensimmäinen sukka valmistui, vaikka kauan kesti ja sitten projekti unohtui ja sukka lojui laatikossa kolmisen vuotta, kunnes tammikuussa totesin, että tarvitsen jotain yksinkertaista "telkkarineulottavaa". Kaivoin lankakorista turkoosia lankaa, etsin ohjeen, nappasin puikot ja yhtäkkiä sukattelu alkoikin innostaa, eikä siinä valmistumisessa loppuenlopuksi iha hirveän kauan sittenn kestänytkään. Kantapään kavennukset tikuttelin Leijonien juhliessa olympiapronssia ja langanpäät päättelin Antskun selvitessä vuoden sketsihahmoksi. Tietysti iänikuinen pelkkä sileä neule välillä meinasi väsyttää mutta ovat nämä kyllä kaiken tuskan arvoiset, aivan ihanan näköiset ja superlämpimät; tulee varmasti käyttöön. Ensimmäisessä kuvassa näkyvä yläreunan kuminauhan kiinnittävä nappi ja kuminauha yleensäkin ovat iiihanat. Tykkään!

Emilia