sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Luontokuvailua ja harmaa harmistus

Kevätaurinko! Mitä muuta sitä edes tarvii? Aamulla päääsee sängystä ylös neljä kertaa nopeammin ja kuvista tulee ihananihanan valoisia!





Jääpitsit olivat aivan ihastuttavia ja olipa kevät jättänyt kauniin sydämenkin laiturin viereen.

Käsityöpuoli on viime aikoina vähän lakkoillut tämän harmaan harmitteluhuivin takia. Malli on mukava ja kympin puikoilla työ etenee enemmän kuin vahdikkaasti, mutta lanka! Luulin että yksi kerä riittää mutta loppuikin tosi pahasti kesken ja sitten se mökötys iski. Pihiyskin meinasi iskeä mökötykselle kaveriksi koska lanka maksaa paljon. 


Taitaa se kummiskin olla paras päästä tästä mökötyksestä irti, on huivista (toivottavasti) tulossa sen verran ihana ja paksu ja pehmeä... Ei harmita enää!
Emilia

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Paljon palmikoita ja lämpöä

Siitä on hyvä villapaita tehty. Koko syksyn ja kevään olen sellaista metsästänyt, sellaista jossa olisi palmikoita eikä kummiskaan mikään säkki vaan nätin mallinen ja villaa pitäisi olla ainakin 50% että tarkenee. (Pääasiassa siksi että nämä säästötoimet taitaa vaikuttaa meidän koulun lämmitykseen vähän turhan hyytävästi. Eli tunneilla palelee ja paljon.) Mutta eipä palele enää, sillä tämä tyttö on löytänyt semmoisen lämpövillapaidan ettei paremmasta väliä!




Nuo kuvat ottimme pikkuveljen kanssa jo aikasemmin ja hyvä niin, sillä enää ei onnistuisi. Lumi on kadonnut melkein kokonaan.
Se, mikä on kummiskin parasta tässä villapaidassa on tuunaus! Sillä eihän tätä toki ole kaupasta tällaisenaan  ostettu.
Äitini ystävä antoi noin vuosi sitten äidilleni joitain vaatteitaan, joita hän ei enää pidä. Äiti jätti itselleen niistä osan, osa jatkoi matkaansa Emilian tuunauslaatikkoon. (Todellisuudessa kodinhoitohuoneen alalaatikko joka pursuaa yli vanhoja farkkuja ja muita inspiraatiota odottelevia vanhoja ja reikäisiä vaatekappaleita.) Siellä villapaita majaili yli vuoden, kunnes jotain aivan muuta etsiessäni se sattui silmään. Varmistin vielä, etttä saahan tälle tehdä mitä haluaa, ja ei kun heilumaan ratkojan kanssa.
   Paita oli kokoa L, merkiltään Jack&Jones ja sataprosenttista villaa, ja siitäkös minä innostuin! Malli oli ylettömän leveä ja säkkimäinen, hihat valtavat ja kaulus sai aikaan kylmät väreet (Siis ylettömän korkea poolo, yhhyh, ei minun tyyliäni.)
Tässä erittäin laaduton (ja kyllä teinipeiliposetus) kuva, mutta eiköhän siitä jonkunnäköisen kuvan saa, että miltä paita näytti ennen. No mitäs tälle sitten piti tehdä?
    Hihat kapenivat varmaan yli kymmenellä sentillä, poolokaulus katosi ja tilalle ilmestyi venepääntie sekä itse paita laihtui myös ihan mukavasti. Ajattelin alunperin tehdä villapaidasta ihan kapean mallisen, mutta sitten totesinkin, että haluan tuollaisen melko kapean eli puolimöhköpaidan, miten tämän nimesin :D
   Tuunaus oli helppo ja nopea tehdä, hihojen istuvaksi saanti tosin edellytti jokseenkin mittavan määrän sovituksia, mutta mikäs siinä. Nytpä sitten istuvat.
   Päällä tämä paita on ehtinyt olla jo aika paljon ensinnäkin sen ah-niin-ihanan lämpimyyden takia, muunmuassa rinteeseen kun tämän laskettelutakin alle laittoi niin ei kyllä palellut! Voin jopa väittää että odotan loman jälkeistä ensimmäistä koulupäivää eli huomista (melkein) innolla ihan vain sen takia että tämän paidan takia pääsen vihdoinkin selättämään koulun kylmyyden. Jesss!
  Lopuksi vielä kiitokset äidin ystävälle hyvästä paitamateriaalista ja Hennalle Lankahelvetistä lukijaksi liittymisestä. Ilahdutti lomapäivääni entisestään!
Emilia

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Turkooosit ylipolvensukat on hyvä juttu

Voi että, leijun varmaan kaksi metriä maanpinnan yläpuolella koska nämä on valmiit! Rakas ikuisuusprojektini on hypännyt puikoilta jalkaan ja minä olen tyytyväinen, niin niin niiiiin tyytyväinen. Ja sitten kun nämä vielä ovat niin kivat jalassa että kannatti kyllä neuloakin (ja vähän kärsiä) neljä vuotta.





Eikös vaan olekin aika ihanat?
Neljä vuotta sitten, juuri joulun jälkeen ryntäsin lankakauppaan turkooosi sukkalanka mielessä pyörien, oli saatava polvisukat Stine Hoelgaard-Johansenin kirjasta Suloiset sukat. Ne sukat nimenomaan ulottuivat polven alle, ja ajattelin että  ne olisi melko nopea saada valmiiksi, vaikka juuri tuolloin olen aloittanut kaikki tylsimmät ja suuruudenhulluimmat projektini. (Jotka valitettavasti edelleen lojuvat keskeneräisten listalla...)
   No, silloin aloinkin neulomaan näitä ihan innoissaan, vaikka polvisukista näyttikin tulevan ylipolvensukat. Uskon, että  ohjeessa on jokin virhe, sillä molemmista sukista tuli ohjetta pidemmät, vaikka silmukkatiheys oli täysin oikea. Jätin jopa parisenkymmentä kierrosta lopusta poiskin, ettei näistä tulisi aivan ylettömän mittaiset.
   Ensimmäinen sukka valmistui, vaikka kauan kesti ja sitten projekti unohtui ja sukka lojui laatikossa kolmisen vuotta, kunnes tammikuussa totesin, että tarvitsen jotain yksinkertaista "telkkarineulottavaa". Kaivoin lankakorista turkoosia lankaa, etsin ohjeen, nappasin puikot ja yhtäkkiä sukattelu alkoikin innostaa, eikä siinä valmistumisessa loppuenlopuksi iha hirveän kauan sittenn kestänytkään. Kantapään kavennukset tikuttelin Leijonien juhliessa olympiapronssia ja langanpäät päättelin Antskun selvitessä vuoden sketsihahmoksi. Tietysti iänikuinen pelkkä sileä neule välillä meinasi väsyttää mutta ovat nämä kyllä kaiken tuskan arvoiset, aivan ihanan näköiset ja superlämpimät; tulee varmasti käyttöön. Ensimmäisessä kuvassa näkyvä yläreunan kuminauhan kiinnittävä nappi ja kuminauha yleensäkin ovat iiihanat. Tykkään!
Emilia