Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Ruusunnuppu

Ensimmäiseksi on pakko hehkuttaa: Täällä on kesä ja 25 astetta lämmintä ja mulla on LOMA <3!
Toiseksi on pakko pahoitella tätä blogilaiskuuttani, joka on suurimmalta osalta johtunut Siitä Suuresta Työstä, jonka paljastan ja bloggaan ihan heti kun vain saan kuvat otettua :)
   Nyt kuitenkin se varsinainen juttu, eli ruusunnuppu, jonka tein luokanvalvojalleni kevät/päättäjäislahjaksi (Vai miksi sitä sanotaan?). Aloin illalla ennen päättäjäispäivää miettiä, että pitäisi kai sitä jonkunlainen korttikin olla, niin tuli sitten tälläinen hyväksi todettu malli tehtyä: pieni neulottu/virkattu kukka kiinnitetään hakaneulalla korttiin ja siinä on lahja ja kortti yhdessä :) Lahjan saaja voi irrottaa kukan kortista ja käyttää sitä vaikka laukkukoruna. Ruusun ohje oli Lesley Stanfieldin kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia.
 
Ihan aito ruusunnuppu ;)

Aikaisemmin olen tehnyt samanlaisen myös kerrattuna kukkana. (Ja tuo postaus on muuten juuri koulun alusta, kun tämä on lopusta ;)
  Ruusunnupusta ei tullut läheskään yhtä hieno kuin kirjassa, mutta ihan kukaksi sen tunnistaa, vaikka todella nopeatekoinen olikin. Tällainen yhden illan kukka :)
Emilia

perjantai 24. toukokuuta 2013

Karkkikorvikset

Tein joku aika sitten kavereilleni (jotka ovat kaksoset) synttärilahjaksi decoupage -lakatut karkkikorvikset, jotka olivat "jalostusta" karkkikoruista (ehkä joku muistaa ne?). Korvikset oli hurjan nopea ja helppo tehdä, piti vain hieman taivuttaa riipusten välirengasta auki ja laittaa niihin korviskoukut, jotka olivat laatikoiden kätköistä löytyneita aarteita jostain vuodelta 5 aeb. (Aikaa ennen blogia ;)
  Kesällä karkkeja alunperin lakatessani pyrin tekemään melkein kaikista erilaisia, joten korviksiin löytyi karkeista vain yksi pari ja toisista tuli eriväriset tällä lailla:
 
Kelta-pinkit korvikset...
 
Näistä tasavärisistä tuli sitten selkeästi suositummat, toisella korvisten saajista olivat ne tänään taas korvissa. Ja sain tilauksenkin uusista karkkikorviksista: yksi luokkalaiseni ihastui niihin täysin, ja halusi samanlaiset :) Eli lisää korviksia blogiinkin luvassa...
Emilia

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Rusetti kaulaan!

Tämä on sellainen arkirusettti. Tai oikeastaan tällä ei ole mitään yhteistä miesten juhlarusetin kanssa. (Paitsi rusettius ja se, että tämäkin laitetaan kaulaan :) Se on siis rusettikaulakoru.
 
 
Mä tykästyin tähän ideaan niin kovasti,että kun näin rusettisormuksen   Nappeja ja neppareita - blogissa, päätin, että oma rusettikoru on ihan pakko tehdä. Farkkukangas tuo sopivasti rouheutta muuten niin hempeään rusettiin.Ja mikä parasta, tämä oli aivan hurjan nopea tehdäkin! Hyvä jos puoli tuntia tähän saa aikaa kulumaan (sisällytettynä aika, joka menee siihen, että saa ompelukoneen ulos kaapin syövereistä :) Varmaan nopein koru, mitä olen ikinä tehnyt. Ja kun tällaine farkkutyttö olen, niin tämä kangas on ihana! (Vanhoista farkuista peräisin. Kierrätyskorukin tämä siis vielä on ! :)
Emilia

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Heijastaa!


Viideskymmenes postaus. Ja pitkästä aikaa tulikin postattua :D Viime viikonloppuna täällä oli aivan kerta kaikkisen ihanat messut, ja sieltä tuli yksi heijastin ostettua (vain) tietysti ihanien ideoiden lisäksi. Aikaisemmin heijastinten pito on on ollut sellaista tervanjuontia pakon edessä, mutta tätä heijastinta pitääkin niin mielellään että! Maatuska - heijastin on toiselta puolelta kerniä ja toiselta puolelta heijastinkangasta.
 Eikö olekin suloinen! Tällainen takaa:
 Sitten lisää heijastavaa asiaa, tällä kertaa ihan omin käsin tehtyä :D Tämä kukka on suunnilleen samalla omalla kerroskukan ohjeella tehty kuin edellinenkin, mutta vain heijastavasta langasta. Se lähtee joululahjaksi. Koukulla oli kokoa 0,75, eli aikamoisesta mininäpertelystä on kyse! Kukan takana on hakaneula, eli sen voi kiinnittää vaikka laukkuun.
 Mun asuinkaupunkiin on tullut uusi lankakauppa (Jeeeeeee!!! :DDD) Kukaan ei varmaan usko, että olin tänään avajaisissa...   Ennen kauppaan astumista päätin virallisesti, että en osta mitään. Vain katselen. No, kaikki arvaa miten siinä kävi. Lankakauppa oli ensinnäkin aivan ihana, ja varmaan tämän kaupungin suurin. Ja ettäkö mihin minä sorruin?
Marks & Kattensin Kid Mohairia. Niin ihanan pehmoista ja valkoista ja ja ja.... Ei tätä voinut vastustaa :D Superpehmoisesta ihanuudesta tulee pitsihuivi, jolle on jo mallikin etsittynä. Jouluksi ei taida enää ehtiä, mutta keväällä sitten...
Tähän väliin kiitokset Bealle lukijaksi liittymisestä :DD , ja sitten heti perään pieni gallup; Pitäisikö minun järjestää arvonta viidenkymmenen postauksen / blogin puolivuotissynttäreiden (jotka on jouluaattona :) kunniaksi? Entä mitä haluaisitte voittaa mahd. arvonnasta?
Yritän postailla sitten huomenna valmiiksi tullutta pitsikukkakoria... Nyt mä lähden paketoimaan joululahjoja :)
Emilia






keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Sokerikukka - riipus

Tällainen pikapostaus koulukiireiden keskeltä :) Mun pitäis olla nytkin lukemassa saksan kokeisiin... Joululahjoja siis jälleen. Tällä kertaa vuorossa oli jo pidempään kesken ollut  0, 75 kokoisella koukulla virkattu sininen kukkariipus, jonka kovetin sokerilla. Kukka on virkattu ihan omalla perus-monikerroskukan ohjeella. Se oli nopea tehdä, ja minikoukulla virkkaaminen oli ihanaa näpertelyä!

Idea kukkaan ja koukku kanssa olivat messuilta, jotka täällä alkusyksystä järjestettiin :) Lanka oli helmilankaa. Haaveena olisi tehdä vielä samaan pakettiin heijastinlangasta virkattu laukkukoru (Jee, lisää mininäpertelyä :) Ja arvatkaapas mitä? Täällä on vielä yhdet kässämessut ensi viikonloppuna (Pomppii riemusta! :DDDD ) Nyt mä lähden oikeasti lukemaan sitä saksaa...
Emilia

torstai 16. elokuuta 2012

Kukkasia & koulun alku

Moi pitkästä aikaa! En ole postannut melkein viikkoon, ja luulen että joku arvaa syynkin....siis koulun alku on kyseessä. En ole ehtinyt ensinnäkään tehdä mitään postattattavaa ja toiseksikin en ole ehtinyt postata. Meillä on tullut paljon uusia aineita ja harrastuksetkin ovat pyörähtäneet käyntiin: tulin jonkun aikaa sitten viulutunnilta. Nyt kuitenkin flunssa iski, kuumettakin on :( , eli tämä tarkoittaa sitä että on aikaa postata :) Sain tehtyä iiihan pienen työn; kukkarintakorun yhteen korttiin mukaan. Ohje on oma, mutta näin tummassa värissä kolmiulotteisuus ei ihan pääse oikeuksiinsa. Oon tehnyt tällaisia aikaisemminkin, mutta aina pinkkinä.Tällainen tuli:

Koulussa on ollut myös ekat kässätunnit :) :) :) :) !!! (Kukaan ei varmaan arvaa, mikä lemppariaineeni on :) Aletaan siellä tehdä kirjoneulevillasukkkia. Aika helppo homma, mutta kiva. Meillä on kans tosi hyvä kässäope. Aion tehdä joko ruskea-violetit tai ruskea-pinkit. Apua, mä en osaa päättää! Kuviona tulisi todennäköisesti olemaan kukonaskelkuvio. Kukaan ei tiedä, mikä kukonaskelkuvio on, mutta kaikki on kyllä sellaisen nähnyt, niin että laitan kuvan tähän.
Tällaista siis.
Meillä juhlittiin tänään synttäreitä, niin äiti oli mestaroinut aivan hurjan hienon juhlapöydän (mun "leipomisvuoro" alkaa vasta huomenna) . Kaikki reseptit taisivat olla Kinuskikissasta, joten linkitän ne tähän. Kaikki olivat aivan huippuhyviä (varsinkin voileipäkakku ja vadelmapiirakka) (ainakin sillä perusteella, mitä tällä  nuhallani nyt pystyin maistamaan)Tässä näette muutamia lepomuksia: (Kaikkia ei kuvattu, mutta Kinuskikissasta löytyy kyllä kuvat kaikkiin.)



 (Nää oli kans niiiin namnam! Kinuskikissassa on lisäksi muuten pari muutakin makua)
Sitten lisäksi:



Nyt moikka hetkeksi aikaa, sillä luulen että huomenna tulee ehkä postailtua jotain makeaa...
Emilia




keskiviikko 8. elokuuta 2012

Karkkikoruja ja vähän muuta

Sori, en ole voinut postailla vähään aikaan, kun oltiin Katinkullassa lomailemassa. Se olikin sitten vika lomareissu tälle kesälle, ja sitä ennen sain tehtyä, niin kuin otsikko kertoo, karkkikoruja. Aloitetaanpa alusta. Karkkikorutekniikkahan keksittiin monta vuotta sitten, mutta minua on aina ihmetyttänyt se, että miten ne tehdään. Vihdoin ja viimein sitten löysin Nappeja ja neppareita-blogista tutoriaalin (linkkiä pitää rullata hieman alemmas), joka on tosi hyvä. Karkkikoruthan ovat tooosi helppoja tehdä, eivätkä tarvikkeetkaan ole kovin kummoiset. Kuivumisaika on vain aika pitkä, pari vuorokautta. Itse lakkasin kymmenen All Sorts-karkkia, joista yksi lähti jo kaverilleni. Tässä kuvassa näette siis yhdeksän riipusta, katsotaan nyt, kiinitänkö niitä vielä johonkin, vaikka ketjuun.
Muutenhan nämä ovat ihan aidon näköisiä, mutta Decoupage-lakka tekee pinnasta vain hieman kiiltävän. Ja arvatkaapa mitä? Karkkien tuoksu säilyi :) ! Tässä vielä yhdet karkit kaulassa.

    Kun siellä Katinkullassa kerran oltiin, niin tarttuihan sieltä hieman "matkamuistoja" mukaan. Sotkamon keskustassa oli muistaakseni Sotkamon ateljee-niminen kauppa, jossa oli yllättävän laajat lankavalikoimat. Merkit olivat italialaisia, joten melkein kaikki langat olivat tuntemattomia, mutta
ah-niin-ihania. Loppuenlopuksi päädyin ostamaan Katia Iceberg-nimistä lankaa. Sellaista violettia, paksua ja ihanaa, niin kuin tässä näette.
Ajattelin aluksi, että tekisin siitä sormineulomalla tuubihuivin, mutta sitten totesin, että voisi tehdä sittenkin ihanan pipon tai lapaset tai tai tai... :) En osaa päättää, mutta ainakin tuli tämä sormineulontatekniikka opeteltua (Hyviä tutoriaaleja löytää, kun kirjoittaa vain Googleen sormineulonta) Laittakaa kommenttia ja vinkkejä,  mitä tämmöisestä superpaksusta ihanuudesta voi tehdä!
   Sain muuten joku aika sitten kummitädiltäni lahjakortin Eurokankaaseen. Nyt kelpaa sitten ostaa kangasta :) ! (Sori, en saanut kuvaa käännettyä, kun  se tulee tänne Bloggeriin aina vain väärinpäin)
Löysin netistä aivan mahtavan blogin, jonne on listattu hurjan paljon ilmaisia amigurumiohjelinkkejä. Ami list-blogiin pääsee tästä :) Kannattaa käydä katsomassa, sillä itsekin printtasin jo aivan ihanan pöllön ohjeen tuon sivun kautta löydettynä :) :)
Nyt on sitten kesken isille ommeltu halkokorin suojus ja pikkuveljelle lahjaksi menevä amigurumiankka. Hän sai valita netistä minkä tahansa amigurumikuvan, jota mallina käyttäen tekisin sitten samanlaisen. Tässä on tämä malli:
Katsotaan nyt, ehdinkö tehdä muuta kuin tuon ison ankan, kun siinäkin on jo aivan hirveä työ.
Jospa nyt tämä kilometrin mittainen postaus olisi valmis....
Emilia