maanantai 27. elokuuta 2012

Ihanan mausteiset Välimerenleivät

Mun eka maustamiskokeilu. Ja se onnistui!!! Eli: Minulla oli nälkä ja päätin leipaista jotain pientä välipalaa. Sovelsin Emin ideaa etsiä resepti köksänkirjasta. Loppuenlopuksi pellille päätyivät juuri nämä teeleipämäiset Välimerenleivät, mutta sitä ennen piti ratkaista ongelma: meillä ei ollut ohjeessa mainittuja mausteita. Ja ei kun soveltamaan. Nuuhkin maustepusseja ja kippasin näppituntumalla maustemaailmaan sopivia taikinaan. Kun nämä leipäset tulivat uunista, niin vähän jännitti, että menivätkö nyt ihan pipariksi, mutta ei: tosi huippuhyviä olivat. Tässä saatte ohjeen, mutta taikina on niin "perus", että mausteiksi voi laittaa melkeinpä mitä vaan. (Toisinsanoen: hyviä harjoituskappaleita ennen itse mausteita soveltamattomille, kuten minä.)

Ihanan mausteiset Välimerenleivät

8 pientä leipästä
 
2 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sämpyläjauhoja
2 maustemittaa suolaa
1 tl oreganoa
1tl kuminaa
½ tl inkivääriä
2 tl leivinjauhetta
25 g margariinia
2 dl jogurttia (maustamatonta)
1-1½ dl juustoraastetta
(hieman kuminaa päälle)
 

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi margariini joukkoon.
Lisää jogurtti ja juustoraaste ja sekoita tasaiseksi.
Taputtele leivinpaperoidulle pellille kahdeksan pientä leipästä, joiden päälle voit halutessasi ripsotella hieman kuminaa.
Paista 250 asteisen uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.
Nauti heti, nämä ovat mausteisuudensa takia ehkä parhaita ihan sellaisenaan.
 
   Ja sitten suuria uutisia!! Näpertelijä söpöilee on saavuttanut kaksituhatta kävijää!!! Eihän se kauhean paljon ole, kun ajattelee, että joillain on monta tuhatta kävijää viikossa... Aina voi kuitenkin ajatella positiivisesti, ja kyllä mä aika ylpeä oon ;) Näpertelijä söpöilee täytti muuten vasta kaksi kuukautta, niin että paljon onnea vaan...
Taisin muutama päivä sitten lupailla että jotain tulisi viikonloppuna valmiiksi...ei tullut :( Hurahdin kirjoneulesukkiin niin totaalisesti, että tein niitä koko ajan :) Ja nehän eivät ihan heti valmistu.
   Pimmy ja Pingu pääsivät muuten uuteen kotiin :) Sain myös uuden tilauksen, Pingu jälleen.
Nyt on siis sitten ainakin tekemistä, kun on ne kirjoneulesukat, ankka, Pingu ja kengännauhat (Ne olivat ne viime postauksessa arvuuttelemani juttu.) Moi moi! (Huomenna on muuten köksää(Jee!!! Jee!!!), niin että ehkä tulee jotain postailtavaa)
Emilia

perjantai 24. elokuuta 2012

Leipomista & neulomista á la koulu (+pirtelöä)

Hihii! Mulla oli aika huippu koulupäivä tänään; oon leponut sekä murun sitruuna-rahkapiirakkaa että sämpylöitä! (Tiedän, olen tylsä bloggari, kun toistan noita samoja jo julkaistuja ohjeita) Niin että miksikö tein niitä koulussa? No enhän minä tehnyt. Virallisesti :) Meillä oli nimittäin taksvärkki, ja minut työllistettiin kotiin. Niin että koulupäivän aikana sitten leivoin, siivosin laatikoita, kävin ruokakaupassa... Ansaitut rahat lahjoitetaan sairaalan lastenklinikalle. Tämän näköisiä sämpylöitä tällä kertaa:
Sämpylöiden leipominen on taidetta :)!! Pikkusisko pyöräytti taitavasti tuon etualalla olevan ison rinkulan. Ja se oli hänen kolmas lettinsä! 
   Otsikko sanoo, että luvassa on myös pirtelöä, ja sehän pitää paikkaansa. Meillä oli tiistaina ekat köksäntunnit (hyppii riemusta :), oli aivan huippumahtavaa! Oho, se pirtelö melkein unohtui. Me tehtiin siis sitä siellä köksässä. Kuvaa en harmi vaan tietenkään voinut ottaa, mutta sellaista vaaleanruskeaa ja älyttömän hyvää se oli.  Toooosi helpon ohjeen sain kuitenkin ylös:

Pirtelö kolmelle

1 banaani
2 rkl kaakaojauhetta
pala jäätelöä (litran pakkauksesta otettuna n. 3 cm paksu)
3 dl maitoa

Kuori banaani ja survo se sauvasekoittimella. Lisää muut aineet ja survo ja sekoita jälleen sillä sauvasekoittimella. Kaada laseihin ja nauti!

   Meillä oli toiset kässäntunnit jo viime keskiviikkona (hyppii toisenkin kerran riemusta :), ja jotain tuli jo aikaiseksi. Melkein koko tunti menin siinä, kun suunnittelin kuviota (kukonaskel), mutta nyt resori on kokonaan valmis ja kirjoneule pitäisi enää vain aloittaa. Jotenkin enemmän paineita tällaisen koulutyön kanssa, vaikka tiedän kyllä, että osaan. Tässä näette lankavalintani ja kuvion, joka näkyy "aluspaperissa" tosi heikosti.
Väriyhdistelmä on aika jännä, mutta niiin ihana :)
Muuten, Novita tuli tänään, ja oli taas niin ihania malleja! Tuubi-uggit olivat ihan parhaat ja "pandamekko" aivam pikkusiskon tyylinen, ne voisi joskus toteuttaa... Novita tuli minulle siksi näin myöhään, että jonkun tietsikkahäiriön vuoksi tilaus katkesi, mutta onneksi homma hoidettiin ja lehti saapui vielä lupailtua aikaisemminkin :) Kiitos Novitan ihanat ihmiset!!
   Jos joku sattuu luulemaan, että en ehdi tehdä käsitöitä kuin koulussa, niin väärässä on! Sitä ankkaa teen melkein joka päivä (Koulun välitunnit ovat erityisesti sille varattuja: me istutaan mun kaverin kanssa käytävallä ja virkataan molemmat. Jotkut katsoo ihan kummissaaan, mutta jotkut tulee kans innoissaan kyselemään, että mikä siitä tulee.) Oho, toi äsköinen juttu vain puolsi sitä Emilia-tekee-käsitöitä-vain-koulussa-väitettä. No, teen minä kotonakin jotain, mutta en vielä kerro mitä. Saatte arvata!: Ne tulevat todennäköisesti ja toivottavasti viikonloppuna valmiiksi. Toinen on pinkkki ja toinen vihreä. Molemmista tulee kapeita ja 150 cm pitkiä.Tekniikka on neulominen. Ne pujotellaan joihinkin valmiina. Ei kun arvausta ja kommenttia vaan! Jos ei jaksa arvata, niin kannattaa käydä alkuviikosta ainakin kurkaamassa, että olisiko jo tullut valmista...
                                                   Emilia

perjantai 17. elokuuta 2012

Mustikan murumuffinit

Eikö se käy näinkin päin, Kinuskikissa kun julkaisi reseptin nimellä Murun mustikkamuffinit. Vaihtelu virkistää, eikö vain :) Ihan sama ohje on kuitenkin kyseessä. Helppo ja toimiva resepti, mutta ainakin minulla tuota muruseosta jäi pari ruokalusikallista yli. Ruokosokerin sijasta käytin aivan tavallista sokeria, ja tooooosi hyvää tuli, kun muutama jo maisteltiin (Meillä ollut kaverikin uskalsi maistaa, vaikka ei suuresti mustikasta perustakaan). Ainoa ongelma oli se, että nämä ovat jokseenkin sotkuisia syötäviä (mustikat & murusteleva murupäällyste), mutta hyvin silti selvittiin. Meille on näitä synttärivieraita tulossa vielä huomennakin, joten nämä olivat sitten minun panokseni kestitykseen. Kinuskikissan ohjetta voi käydä katsomassa täällä (myös gluteeniton versio löytyy). Tällaisia minun "mustikan murumuffareistani" tuli:

Tässä on siis loistava tapa käyttää syksyn ihanaa mustikkasatoa :) !
Ei kun mustikkametsälle ja leipomaan!
       Emilia

torstai 16. elokuuta 2012

Kukkasia & koulun alku

Moi pitkästä aikaa! En ole postannut melkein viikkoon, ja luulen että joku arvaa syynkin....siis koulun alku on kyseessä. En ole ehtinyt ensinnäkään tehdä mitään postattattavaa ja toiseksikin en ole ehtinyt postata. Meillä on tullut paljon uusia aineita ja harrastuksetkin ovat pyörähtäneet käyntiin: tulin jonkun aikaa sitten viulutunnilta. Nyt kuitenkin flunssa iski, kuumettakin on :( , eli tämä tarkoittaa sitä että on aikaa postata :) Sain tehtyä iiihan pienen työn; kukkarintakorun yhteen korttiin mukaan. Ohje on oma, mutta näin tummassa värissä kolmiulotteisuus ei ihan pääse oikeuksiinsa. Oon tehnyt tällaisia aikaisemminkin, mutta aina pinkkinä.Tällainen tuli:

Koulussa on ollut myös ekat kässätunnit :) :) :) :) !!! (Kukaan ei varmaan arvaa, mikä lemppariaineeni on :) Aletaan siellä tehdä kirjoneulevillasukkkia. Aika helppo homma, mutta kiva. Meillä on kans tosi hyvä kässäope. Aion tehdä joko ruskea-violetit tai ruskea-pinkit. Apua, mä en osaa päättää! Kuviona tulisi todennäköisesti olemaan kukonaskelkuvio. Kukaan ei tiedä, mikä kukonaskelkuvio on, mutta kaikki on kyllä sellaisen nähnyt, niin että laitan kuvan tähän.
Tällaista siis.
Meillä juhlittiin tänään synttäreitä, niin äiti oli mestaroinut aivan hurjan hienon juhlapöydän (mun "leipomisvuoro" alkaa vasta huomenna) . Kaikki reseptit taisivat olla Kinuskikissasta, joten linkitän ne tähän. Kaikki olivat aivan huippuhyviä (varsinkin voileipäkakku ja vadelmapiirakka) (ainakin sillä perusteella, mitä tällä  nuhallani nyt pystyin maistamaan)Tässä näette muutamia lepomuksia: (Kaikkia ei kuvattu, mutta Kinuskikissasta löytyy kyllä kuvat kaikkiin.)



 (Nää oli kans niiiin namnam! Kinuskikissassa on lisäksi muuten pari muutakin makua)
Sitten lisäksi:



Nyt moikka hetkeksi aikaa, sillä luulen että huomenna tulee ehkä postailtua jotain makeaa...
Emilia




perjantai 10. elokuuta 2012

(Syys)korinsuojus

Aika hyödyllinen päivä tänään :) Oon kitkenyt kasvimaata, siivonnut huonetta...ja ennen kaikkea ommellut isille halkokorin suojusta. Isi halusi, että ompelisin sille korinsuojuksen saunan halkokoriin, kun se ei jaksanut enää niitä pajukorin raoista tipahtelevia roskia. Nyt on tullut vihdoin ja viimein valmista, vaikka isi kyllä odotti valmistumista aika paljon aikaisemmin. Heti sinä päivänä kun aloin piirtämään kaavoja, se alkoi kysellä, että onko se jo valmis? Huomaa kyllä että eräät eivät ymmärrä käsityöhön menevää aikaa eivätkä käsitöitä muutenkaan ;) Tää oli varmaan yksi mun haasteellisimmista töistä ikinä, en nimittäin ole ikinä ennen kaavoittanut itse ompelutyötä. Tämä kori on vielä superhankalan mallinen, kun reuna välillä nousee, välillä laskee, välillä levenee, välillä on suora. Kun sitten melkein valmis-vaiheessa menin sovittamaan suojusta koriin, tuli vähän mutkia matkaan. Suojus oli alhaalta liian leveä ja ylhäältä liia kapea. Ei kiva :( Piti sitten vetää sivut auki, ommella alhaalta kapeammaksi ja kiinnittää leventävät kiilat yläpäähän. Lopulta suojus oli (tarpeeksi) istuva (Voiko korin kanssa puhua istuvuudesta?). Tässä kuvassa näette syyn otsikkoon :) Näyttää paljon paremmalta kuin halkojen kanssa :)
Hox! Kuvassa pääasia on sitten korinsuojus ei sen sisältö :) :)
Tuossapa vielä sitten ilman mitään täytettä:

Nyt kelpaa siis isin kantaa saunalle halkoja. Tämä työ eroaa kyllä tavallisesta tyylistäni siinä, että siinä ei ole "mitään kivaa pikku kikkaa" (jättinappia, virkattua koristetta tms.), minkä yleensä aina laitan töihini. Jotenkin vain tuntui siltä, kun tämän korin sain valmiiksi, että nyt oon tätä niin kurkkuani myöten täynnä, että ei vain jaksa, kun ei oo mitäänn kuningasideaakaan :)


Jos joku on huomannut, olen liittänyt tän blogin Etsi resepti-sivutoon. Sen voi huomata yhdessä gadgetissa; sieltä löytyy pieni "lappunen", jossa tätä Etsi reseptiä mainostetaan (oikeasti se lappunen mittaa blogin kävijämäärän :) Tällä hetkellä Näpertelijä söpöilee on sijalla 266/288 ja Etsi resepti väittää, että kävijöitä on 21 viikossa. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, lappunen on vain mitannut kävijöitä vasta jonkin aikaa. Eilenkin kävijöitä oli päälle 60.
   Nyt pitäisi sitten alkaa jatkamaan sitä pikkuveljen ankkaa, kun ei ole enää mitään "tekosyitä" (korinsuojus oli vika). Tuleekohan ankasta samanlaista tervanjuontia kuin pöytäliinanpainoistakin? (Blogia aikaisemminkin seuranneet muistaa ne :) Toivottavasti ei... Se ankka on vain niin iso, että siinä ei oikein tapahdu mitään, pitää vain melkein koko ajan virkata ilman lisäyksiä ja kavennuksia :( No, eikun ankan kimppuun, hip hop!! :)
                                 Emilia
      

torstai 9. elokuuta 2012

Epäsyötävän suloista :) !

...Sitähän tämä on,virkattu minimuffinssi kun on kyseessä :) Ohje löytyi taas tämän ihanan amigurumiohjesivuston kautta. Printtasin englanninkielisen ohjeen eilen, ja tänään sitten painuin ulos, otin langat ja koukun mukaan, väkersin vajaat pari tuntia ja voilá! Tällainen ihanuus tuli tulokseksi :)
Ja tässä vielä tulitikun kanssa, näette miten pikkuruinen tää on
Tämän muffarin jätän itselleni koulunalkajaislahjaksi, kun kesälomaa on enää kolme päivää jäljellä. Onpahan jotain kivaakin sitten koulun alussa...
   Tuossa pikku maskotti poseeraa lempparilaukkuni kanssa :) Lopullinen sijoituspaikka tulee tosin olemaan reppu, sillä niin ihanan kuin tämä laukku onkin, eivät kaikki kirjat sun muut mahdu sinne :(
Olen kyllä muuten kauhea pahis, kun virkkaan itselleni tällaisen, vaikka pitäisi olla koko ajan tekemässä sitä pikkuveljen ankkaa ;)
   Jos jotakuta kiinostaa erilaiset virkatut pelihahmot, niin siltä samalta Nerdigurumi-sivustolta, jolta otin muffarin ohjeen, löytyy paljon hyviä ohjeita :) Tuota kyseistä muffarin ohjetta muuten jouduin muuntelemaan hieman, sillä englanninkielen taito näiden virkkauslyhenteiden kanssa ole ihan priimaa :) Kasvot jätin myös pois, kun mun mielestä muffari näytti kasvollisena ihan tyypiltä, jolla on iso, pinkki hattu päässä :) Alkuperäisessä työssä naama näyttää kyllä tosi hyvältä. Mistäköhän sitten johtuisi..? Tässä vielä tämä alkuperäinen Nerdigurumi-versio. Osaa kyllä olla söde!
Itty Bitty Amigurumi CuppyCake
Jos vielä tätä muffinssiteemaa jatketaan, niin tuli eilen leivottua sitruuna-omenamuffareita (linkkiä pitää rullata ihan postauksen loppuun), joiden ohjeen olen jo aikaisemmin laittanut tänne.
(Syötävin ja epäsyötävin) muffinssiterveisin:
Emilia

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Karkkikoruja ja vähän muuta

Sori, en ole voinut postailla vähään aikaan, kun oltiin Katinkullassa lomailemassa. Se olikin sitten vika lomareissu tälle kesälle, ja sitä ennen sain tehtyä, niin kuin otsikko kertoo, karkkikoruja. Aloitetaanpa alusta. Karkkikorutekniikkahan keksittiin monta vuotta sitten, mutta minua on aina ihmetyttänyt se, että miten ne tehdään. Vihdoin ja viimein sitten löysin Nappeja ja neppareita-blogista tutoriaalin (linkkiä pitää rullata hieman alemmas), joka on tosi hyvä. Karkkikoruthan ovat tooosi helppoja tehdä, eivätkä tarvikkeetkaan ole kovin kummoiset. Kuivumisaika on vain aika pitkä, pari vuorokautta. Itse lakkasin kymmenen All Sorts-karkkia, joista yksi lähti jo kaverilleni. Tässä kuvassa näette siis yhdeksän riipusta, katsotaan nyt, kiinitänkö niitä vielä johonkin, vaikka ketjuun.
Muutenhan nämä ovat ihan aidon näköisiä, mutta Decoupage-lakka tekee pinnasta vain hieman kiiltävän. Ja arvatkaapa mitä? Karkkien tuoksu säilyi :) ! Tässä vielä yhdet karkit kaulassa.

    Kun siellä Katinkullassa kerran oltiin, niin tarttuihan sieltä hieman "matkamuistoja" mukaan. Sotkamon keskustassa oli muistaakseni Sotkamon ateljee-niminen kauppa, jossa oli yllättävän laajat lankavalikoimat. Merkit olivat italialaisia, joten melkein kaikki langat olivat tuntemattomia, mutta
ah-niin-ihania. Loppuenlopuksi päädyin ostamaan Katia Iceberg-nimistä lankaa. Sellaista violettia, paksua ja ihanaa, niin kuin tässä näette.
Ajattelin aluksi, että tekisin siitä sormineulomalla tuubihuivin, mutta sitten totesin, että voisi tehdä sittenkin ihanan pipon tai lapaset tai tai tai... :) En osaa päättää, mutta ainakin tuli tämä sormineulontatekniikka opeteltua (Hyviä tutoriaaleja löytää, kun kirjoittaa vain Googleen sormineulonta) Laittakaa kommenttia ja vinkkejä,  mitä tämmöisestä superpaksusta ihanuudesta voi tehdä!
   Sain muuten joku aika sitten kummitädiltäni lahjakortin Eurokankaaseen. Nyt kelpaa sitten ostaa kangasta :) ! (Sori, en saanut kuvaa käännettyä, kun  se tulee tänne Bloggeriin aina vain väärinpäin)
Löysin netistä aivan mahtavan blogin, jonne on listattu hurjan paljon ilmaisia amigurumiohjelinkkejä. Ami list-blogiin pääsee tästä :) Kannattaa käydä katsomassa, sillä itsekin printtasin jo aivan ihanan pöllön ohjeen tuon sivun kautta löydettynä :) :)
Nyt on sitten kesken isille ommeltu halkokorin suojus ja pikkuveljelle lahjaksi menevä amigurumiankka. Hän sai valita netistä minkä tahansa amigurumikuvan, jota mallina käyttäen tekisin sitten samanlaisen. Tässä on tämä malli:
Katsotaan nyt, ehdinkö tehdä muuta kuin tuon ison ankan, kun siinäkin on jo aivan hirveä työ.
Jospa nyt tämä kilometrin mittainen postaus olisi valmis....
Emilia

perjantai 3. elokuuta 2012

Mysli-banaanimuffarit

Eilisen kirjastokäynnin jälkeen tuli taas sellainen olo, että jotain pitäisi leipoa, kun monta ihanaa reseptikirjaa oli taas mukaan tarttunut. Pikkusisko on kuumeessa, joten hän tuli sitten sairastekemisekseen leipomiskaveriksi murskaamaan banaania ja sekoittamaan taikinaa. Ohje löytyi Kuppikakkuja herkkusuille-kirjasta. Ohjeen laitan tähän hieman muokattuna: mm. jätin  kuorrutten  pois. Muffarit ovat aivan hurjan hyviä, ja melko terveellisiäkin, kun eivät sisällä kauheasti rasvaa ja sokerikin on fariinia :) Banaani maistuu aika voimakkaasti, joten nimen muutin alkuperäisestä mysli-banaaanimuffareiksi. Jos jääkaapista ei satu löytymään maustamatonta jogurttia, niin vahäsokerinen maustettukin kelpaa. (Itse käytin viljajogurttia.)

Mysli-banaanimuffarit

10-12 kpl
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
2 dl fariinisokeria
1 1/4 dl hedelmämysliä
1 pieni banaani
3 kananmunaa
110 g voita/margariinia sulatettuna
3/4 dl maustamatonta jogurttia
6 rkl mantelilastuja

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Soseuta banaani haarukalla. Vatkaa munat, rasva ja jogurtti kevyesti kulhossa keskenään. Lisää kuiviin aineisiin munaseos ja banaanisose. Lusikoi taikina paperisiin vuokiin tai muffinssipellin rasvattuihin koloihin ja ripottele päälle mantelilastuja. Paista 190 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile sellaisenaan.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Söde pupu sadepäivänä

Huh huh! Vielä toisen kerran olisin tänään jo postailemassa, mutta mikäs siinä, kun ulkona sataa. Aiheena siis valmistunut pupu-amigurumi, pitkästä aikaa ohjeella tehty. (Englanninkielistä) ohjetta voit käydä katsomassa täällä ja tekijän blogia täällä, josta muuten löytyy patterns-kohdasta muitakin aivan suloisia ohjeita (ajattelin kokeilla muutamaa). Tällainen siitä minun pupustani tuli: (kävi muuten aika hyvä tuuri, kuvat saatiin otettua juuri ennen sateen alkamista :)

Pupu on mukava ja nopea tehdä ja lopputuloksestakin tulee supersöde :) Osat näyttivät tekemisvaiheessa jokseenkin epäilyttävältä, mutta yhdistämisvaiheessa kaikki alkoi näyttää juuri siltä kuin pitikin. Lankana käytin perinteisesti seiskaveikkaa.
Mitäs sitten seuraavaksi ? Itse asissa en tiedä... Vaihtoehtoja on monia, ajattelin neulottuja kengännauhoja (yksi kaveri teki sellaiset, ja tuli niin makeet, että munkin on pakko saada), tai sitten jotain ihanaa amigurumia....katsotaan nyt...
Emilia

Pöllöjä ja leivontaa

Moi pitkästä aikaa! En ole päässyt bloggaamaan, kun on ollaan oltu reissussa; käytiin katsomassa Ranualla jääkarhunpentua (vähänkö oli söpö! :) ja eilen sitten vielä Power Parkissa (aivan huippu paikka!) Ranualta tultaessa käytiin myös Ikeassa, ja sieltä tuli löytö, siis aivan ihana pöllötaulu, jonka perään kuolasin jo viime kerralla, mutta nyt vasta ostin. Ja halpakin oli vielä. Pöllöt saapuivat meille mummin ja papan "lomarahan" (10 €) siivittäminä, eli siis iiiiso kiitos sinne!!!
Katsokaapa vasemmanpuoleista puuta. Se on pitsistä ja oikeanpuoleinen kukkakankaasta. Puut taas näyttävät huopaisilta. Siinäpä hyvä tekosyy laittaa se tänne käsityöblogiin! Pöllöt pääsee mun huoneen seinälle heti, kun isi saa ne sinne viriteltyä...
      Isot kiitokset uudelle lukijalleni, Riikalle, blogini seuraamisesta!
  Sitten siitä leipomisesta. Sunnuntaina leivoin peräti kahdesti :) Aamulla mustikkateeleipiä ja illemmalla parin kavarin kanssa sitruuna-omenamuffinsseja. Olivat molemmat aivan hullun hyviä! Ohjeet löytyivät Yhteishyvän Ruoka- liitteestä (mustikkateeleivät) ja Ann Kristin Hallgrenin kirjasta Kakut ja muut omenaherkut (muffarit). Saatte molempiin reseptit, joten aloitetaan aamusta ja mustikkateeleivistä. Muuten, kun mustikat rikkoontuvat, niin taikinasta tulee aivan ihanan väristä :)

Mustikkateeleivät

8 kpl
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 rkl sokeria
1 dl pakastemustikoita
3 ½ dl hiivaleipävehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl suolaa
3 rkl juoksevaa margariinia
Sekoita kulhossa kermaviili, sokeri ja mustikat keskenään. Sekoita toisessa kulhossa 3 dl jauhoja, leivinjauhe, suola ja juustoraaste. Säästä ½ dl jauhoja leipomiseen. Lisää joukkoon margariini ja mustikka-kermaviiliseos. Sekoita taikinaa siten, että ainekset juuri ja juuri sekoittuvat.Muotoile taikinasta jauhotetulla leivinpöydällä 8 pientä leipästä ja nosta leivinpaperoidulle uunipellille. Paista teeleivät 225- asteisessa uunissa noin 15 min. Tarjoile leivät sellaisinaan tai juuston ja marmeladin kanssa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  

Sitruuna-omenamuffinssit

8 isoa tai 16 pientä paperista muffinivuokaa
½ dl sokeria
3 dl kuorittuja omenoita kuutioina
pestyn sitruunan raastettu kuori
1 ½ dl maitoa
1 kanamuna
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
125 g hieman jäähtynyttä voisulaa
tomusokeria koristeeksi

Sulata ½ dl sokeria omenakuutioihin kattilassa miedolla lämmöllä ja lisää raastettu sitruunankuori.
Vatkaa maito ja kananmuna sekaisin. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon munamaito ja voisula.
Sekoita omenakuutiot taikinaan ja jaa se muffinivuokiin. Kypsennä muffinsseja 200-asteisessa uunissa 15-20 min. Älä kypsennä liikaa, sillä silloin niistä tulee kuivia. Sirota hiukan jäähtyneiden muffinien päälle siivilän läpi tomusokeria.

Ja ei kun herkuttelemaan!
Emilia