sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Haastava juttu

Kerällä ja levällään-blogin Kerä ilahdutti minua tällä 11 kysymystä-haasteella (Kiitokset Kerälle!), joten täältä pesee vastauksia!  Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
  2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetuille.
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
  4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
  6. Ei takaisin haastamista.
Säännöt on kuitenkin tehty rikottaviksi, joten nelos- ja vitoskohtaa en aio noudattaa, sillä olen tämän haasteen tehnyt peräti kaksi kertaa aikaisemminkin (Ne löytyvät täältä ja täältä.) Kysymyksiin on kuitenkin aina mukava vastailla, joten päätin tämän haasteen kummiskin tehdä.

11 asiaa minusta

  1. Olen melkoisen pitkä.
  2. Ja kun pituus tuli puheeksi, uskokaa tai älkää, en ole koskaan käyttänyt korkokenkiä, ihan siitä syystä, ettei pää olisi aivan pilvissä.
  3. Olen myös sen ikäinen, ettei korkokengättömyys ole niin iso järkytys, mitä aikuiselle olisi.
  4. Harrastan paljon musiikkia: olen soittanut viulua yli kahdeksan vuotta ja soitan edelleen, laulan kuorossa ja soitan huilua.
  5. Esiintymisiä minulla on välillä vähän turhankin paljon (vaikka niistä nautinkin) : vähän ajan päästä on sellainen viikko, että esiinnyn viisi kertaa, joka on kevätviikoksi aika paljon. Joulun alla keikkoja saattaa olla lähemmäs kymmentä viikossa.
  6. Minun pitäisi tällä hetkellä olla lukemassa ruotsin kokeeseen, joka mukavasti on heti pääsiäisloman jälkeen.
  7. Minulla on pitkät, ruskeat ja kiharat hiukset, jotka näin talvi/kevätaikaan kaikessa sähköisyydessään ja pörröisyydessään muistuttavat varmaan enemmän leijonan harjaa.
  8. Rakastan kesää ja joessa uimista.
  9. Ja uimiseen liittyen, talviturkki tuli kastettua pois jo tämän kuun alussa.
  10. Rakastan kuunnella linnunlaulua, nytkin tätä kirjoittaessani on ovi auki, että peippojen ja muiden kevätlaulut kuuluisivat.
  11. Olen vasta tykästynyt kuvien muokkaamiseen: ennen pidin sitä jopa huijauksena, mutta nykyään olen todellakin sitä mieltä, että se on arvostettava taito, ja haluaisinkin oppia muokkaamaan kuvia paremmin.
Kerän kysymykset minulle

1. Suurin ilosi?   
 Ihanat ystävät, jotka aina jaksavat piristää minua!

 2. Inhokkiruokasi, eli mitä et pistäisi ikinä suuhusi?  
Tätä on kyllä valitettavasti tullut joskus suuhun pistettyä, mutta ainakin opin, että toista kertaa en pistä. Kyseessä on perinneherkku rössypottu, joka koulun ruokalassa aiheuttaa yhdelle jos toisellekin inhon väristyksiä ja nälkäisiä päiviä, jos edes kasvisruokavaihtoehtoa ei ole tarjolla pelastukseksi.

3. Lempipaikkasi kotona?   
Terassille kesällä ripustettava riippukeinu jossa on ihana lukea ja unelmoida.

4. Kotoilu vai matkailu?     
Jaaa... Tämä on paha! Rakastan matkustamista, mutta toisaalta se ei tuntusi miltään, jos ei kotonakin saisi olla. Toisaalta taas kotonakin on kivaa, mutta taidan silti vastata, että matkailu, sillä uusien paikkojen näkeminen ja uusien elämysten kokeminen on ihanaa!

5. Kirja vai tv?     
Kirjakirjakirjakirja!!! Rakastan lukemista ja minulla on aina pakko olla kirja kesken! Telkkaria taas tulee katsottua harvemmin, eikä se muutenkaan vedä vertoja lukemiselle.

6. Lempiesineesi/asiasi?
Tämäkin on hankala. Tuohon lempiasiaan en uskalla vastata mitään, sillä asioita joista pidän, on niin paljon, mutta on lempiesineenkin valitseminen hankalaa. Minulla on useita tärkeitä tavaroita, mutta ehkä kummiskin (ainakin nyt mieleen tulleista) on yksi ylitse muiden, ja sen mukana tulee myös yksi lempiasioistani: musiikki ja soittaminen.



7. Heti vai huomenna?
Heti! Odottaminen on tylsää ja ikävätkin asiat on parempi hoitaa heti pois alta.

8. Sisustusvärisi?
Tämän ikäisenä kun vielä luonnollisesti asun vanhempien luona, ei minulla ole paljoakaan valtaa muuhun sisustukseen kuin oman huoneeni, mutta siellä valtavärinä on tumma turkoosi, jota löytyy yhden kokonaisen seinän muodossa sekä lisäksi matossa, korissa ja tyynyissä ainakin.

9. Tip top vai hälläväliä?
Tämä tietysti riippuu hieman asiayhteydestä, mutta yleisesti ottaen tip top. En tykkää hoitaa asioita huonosti, vaikka en mikään perfektionisti olekaan (paitsi ehkä joissai asioissa). Hälläväliä ovat kuitenkin esimerkiksi kaikkien muiden kauhu: kirjoituspöytäni laatikot, jotka saavat olla täysin epäjärjestyksessä niin  kauan kun minä vaan löydän niistä tarvitsemani asiat nopeasti.

10.  Lempivuodenaikasi?
KESÄ! Ei ole mitään ihanampaa kuin loma, jäätelö, ystävät ja uiminen.

11. Löytyykö viherpeukaloa?
Jonkin verran, mummi on kouluttanut pienenä perunamaalla hyväksi kitkijäksi ja joka kesä kyllä laitan oman pienen kasvimaan. Huonekasveja lötyy tällä hetkellä omasta huoneesta... Kymmenen? Tämmöinen ihanuus on tällä hetkellä kukassa:



Siinäpä oli taas kaikenäköistä tietoa minusta. Ulkona paistaa aurinko ihanasti, niin jospa sitä nappaisi ruotsin kirjan ja menisi vaikka ulos lukemaan...
Kiitoksia Kerälle lukijaksi liittymisestä ja oikein aurinkoista pääsiäistä kaikille!
Emilia

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Ikuisuus-huivi

Tarviiko tuolle nimelle edes muuta selitystä, kuin sen, että tämän huivin tekeminen kesti ihan järjettömän kauan? Mutta en luovuttanut, josta osittain voi olla ylpeä ja osittain hävetä, sillä jos olisin antanut itseni tehdä jotain muuta työtä, ei tämä blogi olisi kärsinyt niin suuresta postauskadosta...
  Nyt on aivan huumaantunut fiilis kun voi tehdä jotain, mistä oikeasti tykkää eikä vaan pakertaa yhden typerän huivin kanssa. Tai no oikeastaan ei se niin typerä ole vaan ihana, oikeastaan aika toooosi ihana. Semmoinen, että saattaisi jopa ihan pikkuriikkisen harmittaa tämä, kun ilmat lämpenevät, eikä huivia voi enää käyttää. Mutta tekeminen oli kamalaa, enkä uskalla edes katsoa kalenterista, kauanko siihen loppuenlopuksi meni. Yli viisi viikkoa kummiskin.


Kaikki alkoi siitä, että tarvitsin lomareissulle jotain neulottavaa ja haaveilin uudesta huivista. Kevään Novita-lehdestä löytyi kertakaikkisen ihana, nuorten tekstiilisuunnittelijoiden suunnittelema palmikkohuivimalli, ja lähdinkin ostamaan lankaa. Siinä kohti meni ensimmäisen kerran pieleen, sillä ostamani lanka oli vähän turhan kallista sekä aivan liian paksua, joten jouduinkin muokkaamaan ohjetta reilusti kapeammaksi, jonka lisäksi luulin selviäväni yhdellä kerällä. Eipä siinä kauaa kestänyt, että lanka oli loppu, eikä auttanut muu kuin marssia kulmat kurtussa takaisin lankakauppaan.
      Kurttuisia kulmia aiheutti myös se, että tässä vaiheessa huivi alkoi olla niin valtavissa mitoissa, että se ei mahtunut useimpiin laukkuihin ollenkaan, ja niihin, joihin mahtui, vei se järjettömästi tilaa. Tämä tarkoitti sitä, että voisin neuloa vain kotona, mikä on huono juttu. Yleensä neletyöni nimittäin edistyvät suurimmaksi osaksi välitunneilla, bussissa, autossa ja vaikka soittotunteja odotellessa. Edistyminen huivin kanssa lopahti siis täysin ja saattoi kulua hyvinkin viikko, etten koskenutkaan puikkoihin, mikä on äärimmäisen epänormaalia minulle. Siinä sivussa alkoi koko projekti ärsyttää jo aika paljon.


Pyöräilykausi alkoi ja huivintarve alkoi olla aika polttava; seisemän asteen pakkasessa viiden kilometrin pyöräily ilman huivia avokaulaisella villakangastakilla ei ole herkkua. Talvihuiviani en yleensä pidä ihoa vasten, sillä se kutittaa ihan liikaa ja toinen huivi jota olisi voinut edes harkita, oli superohut, kirkkaan keltainen ja luullakseni polyesteriä. Ei kiitos. Ostaahan ei tietystikään mitään voinut, sillä uusi huivi valmistuisi "ihan pian".


   Eilen iski sitten ärsytys tämän tekeleen kanssa, valmista olisi pakko tulla ja aika äkkiä. Pakotin itseni neulomaan, ja tänä aamuna pääsinkin päättelemään langanpäät ja sitten voin vain huokaista helpotuksesta ja nauttia vapautuneesta fiiliksestä. Huivin sovittaminen oli ihana, positiivinen yllätys, sillä pelkäsin sen olevan liian paksu ja lyhyt. Mitta oli juuri sopiva ja muhkeus tuo vain lämpöä. Ja palmikkokuvio on niiin kiva! Pehmeä akryyli-villasekoite tuntuu ihanalta ihoa vasten. 
   Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että iso työ kannatti; huivi on nätti, koulumatkoilla ei enää palele ja nyt voi aloittaa taas jonkun uuden ihanan työn ja sen myötä blogikin pääsee elpymään!
Emilia

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

"Emi, mä osaan neuloa!"

Pikkusiskolla on tänään synttärit. Ja kun pieni neiti juhlii, ohjelmassa on tietysti vaaaleanpunaista, pino uusia mekkoja, söpöstyttävä täytekkku ja paljon hymyileviä vieraita. Jokaisella vastaantulevalle julistetaan juhlallisesti: "Mä oon synttärisankari, mä oon jo iso tyttö!"
   Ennen vieraiden tuloa on jo melko isolla tytöllä tylsää. Uudet vesivärit on kokeiltu ja kun äiti karkottaa sankarin keittiöstä koristellakseen kakun, silloin haetaan isosisko apuun. "Emi, mä haluun oppia virkkaamaan kahdella puikolla!" Isosisko marmattaa aluksi aika tavalla, oma huivineulomus yrittää edistyä juuri nytten, ei ehdi, mene leikkimään. Pikkusisko on kuitenkin sinnikäs ja lopulta iso ja pieni tyttö marssivat alakertaan lankakoreille, oranssi kerä tarttuu käteen ja opettelu alkaa. Virkkaamaan kahdella puikolla tai isojen kielellä neulomaan.


Isosisko loi silmukat, ja näytti muutaman silmukan neulomisen (siihen asti, että "Minä ite!" -kiljunta keskeytti). Siitä alkoi kova ähellys, isosisko neuvoi, miten peukun pitää olla "lastenvahtina" silmukoille, miten puikko muilutetaan silmukan läpi oikein salakavalasti ja lanka kaapataan, jonka jälkeen silmukka "tipsautetaan". Ja kas kummaa, muutaman "Emmääosaa!" huudon jälkeen homma alkoi onnistua, puikko livahti salakavalasti ja kaappasi langan taitavasti, eikä isosisko ollut uskoa silmiään.
    Itse olen oppinut neulomaan samanikäisenä kuin pikkusisko nyt, mutta en ihan synttäripäivänä, enkä läheskään niin helposti. Edelleen on kyllä muistissa se tuska, minkä karanneet ja aivan liian tiukat silmukat tuottivat, ja muutenkin kesti hurjan kauan että opin. Ja nyt olen ylpeä isosisko!


Tiettyä huvittavuutta tähän opettamisprojektiin toi se,että viimeksi opetin sisarusta neulomaan eräässä mainoksessa. Turkooosi paita päällä ja puikot kädessä pikku-Emilia muka neuvoi pikkuveljeään neulomaan ja ruudussa luki teksti "Toiset ovat syntyjään opettajia". 


Pikkusisko itse totesi että neulominen on tosi helppoa ja oranssista langasta syntyy huivi. Jos jaksaa.
Nyt nämä tytöt taitavat lähteä juhlimaan synttäreitä!
Emilia