sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Keltainen villapaita rastatukkanukelle

Pikkusiskolle joululahjaksi menneelle rastatukkanukelle tuli ainakin vielä yksi vaatekappale lisää; räiskyvänkeltainen villapaita.Ohje oli jälleen kerran Neulotut nuket -kirjasta (Tällä kertaa kirja ei ollut kirjaston vaan ihan oma, kiitos joulupukin :D ) Lankana toimi Seiskaveikka (Kuten melkein aina; varmaan 90% neuleistani on tehty siitä :) Tein villapaidasta paljon pidemmän kuin ohjeessa, että sitä voi käyttää ihan sellaisenaan tai sitten vaikkapa hameen kanssa. Nukke pääsi jälleen ulos kuvattavaksi, mutta nyt pakkasasteita oli vain muutama, kun viime kerralla niitä oli yli 20 :)
Ja arvatkaapas mitä? Mä sain tuon hameenhelman vihdoinkin prässättyä, kun se on ärsyttänyt valmistumisestaan asti rullautumisellaan, mutta nyt pitäisi pysyä sileänä. Jes :) ! (Tuo hamehan on esitelty jo aikaisemmassa nukkepostauksessa, kuten myös seuraavan kuvan panta. Vanhempaa tuotantoa :)
Nyt on sitten nuken hiukset saparolla. Tälla lailla se näyttää aika rasavilliltä, ja panta sekä pitkä villapaita sopivat tyyliin. (Tästähän tulee ihan nukkestyle - postaus. Siinäpä vasta toiveammatti: Nukkestylisti! :DD )
Kun olin saanut nämä kuvat aikaisemmin päivällä otettua, uppouduin lanka- ja nappivarastoihin, sillä seuraavana nukelle on nimittäin luvassa sininen valkopilkullinen mekko ja ehkäpä vielä jotain muuta; tämä nukenvatteiden teko on superkoukuttavaa, mutta ainakin pikkusisko on tyytyväinen... ;D
Emilia

torstai 27. joulukuuta 2012

Näpertelijän joululahjat

Joulu meni, lahjat jäi :) (Onneksi!)Tällä kertaa myös  minä sain jotain itse tehtyä, mummilta tietysti, joka on myös käsityöihmisiä.
Ihan ensimmäisenä täytyy esitellä kuitenkin jo kauan haaveilemani Elvari-korun pöllökaulakoru. Tähän ihastuin jo messuilla, mutta vasta nyt sain pukinkontista. Tämä on niin ylisupersuloinen että! (Ja pöllökin on vielä lempiväriä :)
 
 
Tässä vielä vanha kuva messuilta, jossa näkyy muitakin pöllöttäjiä :)
 
Sitten huivi-ihanuus á la mummi. Tänään koekäytetty huivi osoittautui tosi lämpöisäksi ja vielä kauniin näköiseksikin :) Huivin tekotekniikka on minulle ihan uusi, ja mummi sen lupasi opettaa. Tunnistaako joku?
 
Alla ei kovin hyvin onnistunut kuva hienosta huivista - ja vähän vähemmän hienoista hiuksista...
Saakohan tuosta edes selvää?
 
Lopuksi vielä tosi hieno revinnäistaidonnäyte, mummilta myöskin. Mutta tämä onkin hänen käsityönopettajansa tekemä ja kokonaan käsin ommeltu! (Taitaa olla melkoinen supermummo tämä käsityönopettaja :) Kyllä tätä kirjanmerkkiä kelpaa kirjan välissä pitää!
 
 
Tämä lahja piti vielä näyttää: Arnen & Carloksen Neulotut nuket. Nyt voi pikkusiskon nukke saada vielä lisää vaatteita :)
Niin, ja sainhan minä vielä lahjakortin Lankamaailmaan. I-h-a-n-a-a :)!
Emilia

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Lämpöistä joulua!

Jos joku vielä tässä aattona ehtii tämän postauksen lukea, niin toivotan kaikille oikein ihanaa ja lämpöistä joulua!!!

Tällaisia joulukortteja minulta tänä vuonna :) Tontun lakki on virkattu piilosilmukoilla suoraan kartonkiin neulalla tehtyihin reikiin. Nopea ja helppo tehdä, ja käy blogiinkin joulutervehdykseksi :)
 
Emilia
P.S. Näpertelijä söpöilee - blogi täyttää tänään puoli vuotta (Paljon onneeaa vaaan...) Eli tähän väliin isot kiitokset kaikille lukijoille, kommentoineille ja ihan muutenkin vaan blogiani seuranneille! Lukijoita on kertynyt 16 ja lukukertoja reilut 7000. Yritän järjestää jonkinlaista arvontaa tässä joulun jälkeen, palkintoakin olen jo kaavaillut... Mutta vielä kerran: HYVÄÄ JOULUA!
 

Söpö rastatukkanukke

Jes. Viimeisetkin joululahjat on nyt paketissa (vähän viime tingassa, mutta so what :) , ja nyt sitä voi vain rentoutua, kun ihanan ihanan ihana joululoma alkoi :) Kaikkia joululahjoja en kuitenkaan täällä blogissa ole vielä esitellyt, joten nyt aika teidänkin kaikkien aika tutustua söpöön rastatukkanukkeen, jonka viimeisetkin vaatteet tulivat valmiiksi eilen illalla. Nukke ja vaatteet ovat tehty Arnen ja Carloksen ohjeilla Neulotut nuket -kirjasta, jota ei kyllä voi muuta kuin ylistää; ohjeet ovat selkeitä ja helppoja, vaatteet hyvän mallisia, ja mikä parasta, lopputulos on ah-niin-suloinen :) Ja kyllähän tuo kirja myös minun joululahjatoivelistaltani löytyy... Nyt on ollut käytössä kirjastosta lainattu kirja.
Tässä on nukke päässyt istumaan meidän kuusen alle olkipukki kaverinaan lappuhaalari ja villapaita päällä.
Itse nuken vartalo on neulottu Dropsin Nepalista, vaatteet taas ihan Seiskaveikasta. Hiukset ovat Novitan Huopasesta, kun ne piti kerran rastoittaa. Rastoittamisen tein ihan käsin mäntysuovan avulla, kun pelkäsin, että pesukonehuovutuksen jälkeen nukke ei ehtisi kuivua. Meinasi vähän paniikki iskeä rastoittamisen jälkeen, kun tuntui, että pää näyttää osittain kaljulta, jos rastat eivät peitäkään itse päätä tarpeeksi... Onneksi kuivumisen jälkeen ne asettuivat ihan hyvin, mutta olivat ne aluksi aika pystyssä, kun nukke oli kuivumassa pää alaspäin :) Irokeesi :)

"Koskaan ei ole liian kylmä olla ulkona shortseissa ja T-paidassa!"
(Ja kuvaushetkellä mittari näytti -24 astetta :)
Hiukset söpösti saparolla ja panta päässä oli pakkaseen uskallauduttava... Panta oli ainut omalla ohjeella tehty vaate tälle nukelle. Kukapa haluaisi kauheasti poiketa niin hyvistä ohjeista :)

Rentoutumishetki sypressin juurella, tällä kertaa vain lappuhaalarit päällä. Kaikki varmaan ihmettelee tuota toista jalkaa, kun se on eri värinen kuin toinen. No, syy on ihan yksinkertainen: aloitin nuken jämäksi jääneellä ihonvärillä, joka sitten otti ja loppui, eikä kaupassa ollutkaan enää lisää :( Enkä sitten jaksanut alkaa purkamaan (Miksiköhän?)

Vielä hame päällä. Reunus näkyy tässä kuvassa vähän huonosti, mutta se on sellainen vaaleanpunainen hörhelö. Täydellinen ballerinalle :)
Aina kun katson näitä nuken hiuksia, tulee jotenkin mieleen minä aamulla herättyäni. Ja minulla ei ole rastoja :) Villit rastat...

VAROITUS: Nukenvaateiden teko on superkoukuttavaa, kun ne ovat niin nopeita ja palkitsevia tehdä :) Aloitin vielä kanariankeltaista villapaitaa, vaikka se ei varmasti ehdi aatoksi, mutta ei haittaa! Ja sitten haluaisin vielä tehdä sinisen mekon valkoisilla kuvioilla ja violetit sukat ja ruskean villatakin ja pitkät housut ja raidallisen villapaidan...
Niin. Tajusitte varmaan :)
Emilia



lauantai 15. joulukuuta 2012

Sikamaisen paha possu

Angry birdsit ovat olleet niin sikamaisen iso ilmiö, että ne ovat löytäneet tiensä jopa virkkaajien koukuille. Myös minun, jopa kertaa kaksi, ensin punaisena lintuna, ja sitten nyt tänä isona pahana possuna :) Huonoille tavoille taipuvainen röhkijä lähtee pukinkonttiin, minnekäs muualle :) Possu on tehty Joulu - Novitan ohjeella. Oli yllättävän työläs tehdä, mutta työskentely oli mukavan "aivotonta" kun oli kerrankin ohje, niin että suurimman osan tekoajasta luin samalla. Kavennus- ja lisäystavat olivat ohjessa jokseenkin omalaatuisia, joten vähän muokkailin, ja ihan pahan possun näköinen tästä tuli näinkin :D
Tässä kuvassa possuparka on joutunut punaisen birdin tiukan tuijotuksen alle:

Huh. Punainen lintu karkoitettu ja varastetut munat taas turvassa :) Possun ilme on selkeän helpottunut (Eiköstä vain ? :)

Meillä oli köksässä pipareita leipoessa sellaisia yli- ihania minipossumuotteja. Ne oli niin must have -juttu, että kuin sellainen tuli kaupassa vastaan, on vaikea arvata, ostettiinko... Piti sitä vielä täällä blogissakin hehkuttaa, kun kerran sopi aiheeseen :) Ainut, mikä pelottaa, on se, että possut ovat niiiiin pieniä ja ihania, että pitää ottaa aina vain vielä yksi. Ja sitten ne loppuu aika äkkiä (Kokemusta on :)

Possut toivottavat kaikille oikein sikamaisen mukavaa joulunodotusta! (Eihän tonttulakki ole yhtään liian iso? :)

Emilia



torstai 13. joulukuuta 2012

Ja laitetaankos (pipari)pesä myös pikkulinnuille?

Sehän on aivan väärin, että aina tehdään vain piparitaloja, ja jätetään linnut kokonaan ilman pipariasumusta ;) ! Mutta nyt on tämä suuri vääryys ainakin meidän talossa korjattu; eilen nimittäin muuttivat ensimmäiset linnut meillä ihka aitoon piparipönttöön.
     Ei tämäkään asia aivan hunningolla kuitenkaan ole ollut, hain nimittäin netistä inspiraatiota, ja Kotilieden sivuilla julkaistu kuva toimi mallina. Läheskään yhtä hieno tästä ei tullut, mutta kyllä sen (toivottavasti) ymmärtää linnunpöntöksi... Jalan asetteleminen osoittutui mahdottomaksi projektiksi, joten minut pönttöni seisoo tukevasti maan pinalla; ensin ei jalka liimautunut, ja sitten, kun se suostui sen tekemään, "sulatti" kuuma sokeri pöntön pohjan niin, että jalka tuli siitä läpi. Ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä, mutta yritystä oli... (Käykää katsomassa se kuva, jos ette tajunneet, mistä jalasta minä puhun :)
    Myöskin muita vastoinkäymisiä oli; unohdin tehdä ensin linnut :D Onneksi myös köksässä tehtiin pipareita, niin ei tarvinnut alkaa odottamaan seuraavaa kotona tehtävää taikinaa. Viisi lintua ja tonttu ovat tässä kuvassa muuttaneet pöntön asukkaiksi.(Kuvat on ihan älyttömän huonolaatuisia, kun meidän järkkäristä loppui akku ja mä en osaa ladata sitä (!). Ne siis on otettu kännykällä.)



Jokavuotinen klassinen joululahja minulla ovat piparirasiat. Aina jouluna sellaiset lähtevät ukille, papalle ja isille, karkilla täytettynä ja runsaasti koristeltuna. Rasian sivuilla lukee Hyvää joulua ____ (Tuohon lahan saajan nimi) Miehille on aina niin toivottoman vaikea keksiä lahjoja, mutta nämä ovat kyllä menneet joka joulu hyvin kaupaksi!

Käykää muuten katsomassa Nappeja ja neppareita - blogin arvontaa! Siellä on palkintona niin ihania karkki/herkkukoruja, että nam! Ja arvonnoista puheen ollen kyselen edelleen, mitä haluaisitte mahd. arvonnassa voittaa täällä, siis jotain itse tehtyä. Mä pyrin sen arvonnan järjestämään, mutta luvata en voi; joululahjakiireet painaa päälle...
Emilia

perjantai 7. joulukuuta 2012

Pitsikukka - kulho

Ja aina vaan lisää joululahjoja :) Tällä kertaa pitsikukkakulho. Ohje löytyi Frida Ponténin kirjasta Virkkauksen ilo, ja sitä muokkasin hieman siten, että ompelutöitä ei tullut lopussa; yhdistin kukat jo viimeisellä kierroksella. Väreinä halusin punaista (mieluiten puuvillaista), mutta lankavarastoni käsitti vain yhden sävyn punaista puuvillalankaa, joten jouduin turvautumaan seiskaveikkaan ja muihin tuntemattomiin lankakorin kätköistä löytyneihin punaisiin :) Siis pääasiassa villalangasta tehty pitsikukkakori...aika jännä yhdistelmä, mutta tuli tästä ihan kivan näköinen. Tomaatit ainakin sointuvat kivasti sävyhin :)
Kovetin korin sokeriliemellä. Tällainen se on ilman täytettä:
Pukinkonttiin valmistuu tasaisesti tavaraa. Tuntuu, kuitenkin, että se kiire saattaa iskeä :D Toivottavasti ei sitten enää aattona tarvitse puikkojen kanssa heilua...
Emilia
 
 
 

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Heijastaa!


Viideskymmenes postaus. Ja pitkästä aikaa tulikin postattua :D Viime viikonloppuna täällä oli aivan kerta kaikkisen ihanat messut, ja sieltä tuli yksi heijastin ostettua (vain) tietysti ihanien ideoiden lisäksi. Aikaisemmin heijastinten pito on on ollut sellaista tervanjuontia pakon edessä, mutta tätä heijastinta pitääkin niin mielellään että! Maatuska - heijastin on toiselta puolelta kerniä ja toiselta puolelta heijastinkangasta.
 Eikö olekin suloinen! Tällainen takaa:
 Sitten lisää heijastavaa asiaa, tällä kertaa ihan omin käsin tehtyä :D Tämä kukka on suunnilleen samalla omalla kerroskukan ohjeella tehty kuin edellinenkin, mutta vain heijastavasta langasta. Se lähtee joululahjaksi. Koukulla oli kokoa 0,75, eli aikamoisesta mininäpertelystä on kyse! Kukan takana on hakaneula, eli sen voi kiinnittää vaikka laukkuun.
 Mun asuinkaupunkiin on tullut uusi lankakauppa (Jeeeeeee!!! :DDD) Kukaan ei varmaan usko, että olin tänään avajaisissa...   Ennen kauppaan astumista päätin virallisesti, että en osta mitään. Vain katselen. No, kaikki arvaa miten siinä kävi. Lankakauppa oli ensinnäkin aivan ihana, ja varmaan tämän kaupungin suurin. Ja ettäkö mihin minä sorruin?
Marks & Kattensin Kid Mohairia. Niin ihanan pehmoista ja valkoista ja ja ja.... Ei tätä voinut vastustaa :D Superpehmoisesta ihanuudesta tulee pitsihuivi, jolle on jo mallikin etsittynä. Jouluksi ei taida enää ehtiä, mutta keväällä sitten...
Tähän väliin kiitokset Bealle lukijaksi liittymisestä :DD , ja sitten heti perään pieni gallup; Pitäisikö minun järjestää arvonta viidenkymmenen postauksen / blogin puolivuotissynttäreiden (jotka on jouluaattona :) kunniaksi? Entä mitä haluaisitte voittaa mahd. arvonnasta?
Yritän postailla sitten huomenna valmiiksi tullutta pitsikukkakoria... Nyt mä lähden paketoimaan joululahjoja :)
Emilia






keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Sokerikukka - riipus

Tällainen pikapostaus koulukiireiden keskeltä :) Mun pitäis olla nytkin lukemassa saksan kokeisiin... Joululahjoja siis jälleen. Tällä kertaa vuorossa oli jo pidempään kesken ollut  0, 75 kokoisella koukulla virkattu sininen kukkariipus, jonka kovetin sokerilla. Kukka on virkattu ihan omalla perus-monikerroskukan ohjeella. Se oli nopea tehdä, ja minikoukulla virkkaaminen oli ihanaa näpertelyä!

Idea kukkaan ja koukku kanssa olivat messuilta, jotka täällä alkusyksystä järjestettiin :) Lanka oli helmilankaa. Haaveena olisi tehdä vielä samaan pakettiin heijastinlangasta virkattu laukkukoru (Jee, lisää mininäpertelyä :) Ja arvatkaapas mitä? Täällä on vielä yhdet kässämessut ensi viikonloppuna (Pomppii riemusta! :DDDD ) Nyt mä lähden oikeasti lukemaan sitä saksaa...
Emilia

perjantai 23. marraskuuta 2012

Söpö pussi, rätti ja messut

Nyt on paljon asiaa, kun en ole päässyt bloggailemaan melkein viikkon. Parempi se kuitenkin on näin päin että on paljon asiaa, kun ei yhtään, vaikka ei ehtisi bloggaamaankaan :)
   Ensinnäkin kiitos Anskulille ja Nepparille lukijoiksi liittymisestä :) On se tällaiselle pienelle bloggaajalle aina niin kivaa kun saa uuden lukijan, ja kun tällä kertaa niitä oli vieläpä kaksi :D ! Wau!
    Aloitetaan koulutöillä (eikö koulu olekin ainakin vanhempien mukaan se, mikä menee kaiken edelle :) Me tehtiin koulussa tällainen ihan perus kristallimuovipussukka, johon sai laittaa jotain kuvia muovin ja kankaan väliin. Ja minähän laitoin pöllöjä! Pussi oli aivan hypernopea tehdä, ei mennyt kuin jotain muutama tunti, eli koulutyöksi aika kiva.



Nuo jännät pussin pinnassa ovat "juomut" ovat ompelujälkiä; siten kiinnitettiin kuvat, ja tässä vain valo taittuu siitä tositosi rumasti. Pussin päällä on siis muovi, ja alla kangas.

 Sitten se rätti. Se on ihan bambulangasta tehty, uusimman Modan ohjeella. Tekniikka oli minulle uusi; kaksipuoleinen palmikko nimittäin. Idea tässä oli tosi fiksu, ja itse rätti oli nopea ja helppo toteuttaa. Lankana toimi klassisesti Hjertegarnin Blend Bamboo. Tiskirätti lähtee joululahjaksi, samalle tyypille kuin edellinenkin rätti. Tein ohjetta pienemmillä puikoilla ja langalla, mutta ihan mukavan kokoinen tästä silti tuli, vaikka ei kyllä olisi haitannut vaikka olisi ollut vielä vähän isompi, vaikka ohjetta pidemmän teinkin.
Ja pitäähän rätti kuvata aina elinympäristössäänkin :)



Kävin sellaisilla minimessuilla viime viikonloppuna (Siis en Tampereella, mutta mitä olen muiden blogeista lukenut, niin oli kuulemma ollut aivan mieletön reissu....mäkin haluun sinne joskus!) Näillä minimessuilla oli vielä aikaisempaakin vähemmän myyjiä; kaikki vähänkään ammattimaiset olivat siellä Tampereella, mutta oli sinne kyllä melkoiset määrät taitoa kertynyt, ja muutama tuttukin myyjä näkyi :) Tällaisia oli mun lempparipöydät:

Nämä oli aivan ihania! Kaikkia suloisia pöllöjuttuja ja semmoisia. Tämän nimi unohtui jo, mutta se näkyy tuossa yläkuvan maatuskakyltissä epäselvästi. Jokin D:llä alkava? Jos joku tunnistaa, niin laittakaa kommenttia, mä oon tosi pahoillani, että tähän ei nyt saatu nimeä!

Tällä ei edes ollut nimeä, mutta joka vuosi on sama vanha setä ollut myymässä aivan mielettömän heinoja nukkekotikalusteita. Tässä nuo pianot, jotka on kyllä tosi Wau!


Ihanista kaupoista puheenollen, löysin netistä aika vasta aivan ihanan kaupan, Hattentatin. Olin aivan ihmetyksissäni, miten paljon suloisia juttuja siellä oli ... ja pöllöjä koruina ja seinätarroina ja vaikka minä muina.(Oli siellä muitakin kuin pöllöjä, mutta minä ihastuin niihin eniten...) Ihanaa :) !

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän mun romaanin mittaisen postauksen! (Ei kun kirjailijan uralle...)
Emilia


lauantai 17. marraskuuta 2012

Se on tee ja tupla-ii kerien. Tiikeri!

Tuo lausahdus on jäänyt mieleen pienenä katsotuista Nalle Puh- leffoista :) En tiedä mistä se nyt tähän tupsahti, mutta ainakin sopii aiheeseen; tiikeri - amigurumi valmistui eilen. Ohje on Raverlystä, ja idea Tyttö kylmän maan- blogista, jossa tällainen samanlainen on tehty. Ei tästä nyt ihan yhtä suloista ehkä tullut kuin mallissaan, mutta enpä nyt tiedä, tarviiko tiikerin niin supersuloinen ollakaan :D Mutta olisihan se aina plussaa... Tällainen tuli:
Ja sivulta:
Ja takaa:
Ja otsikkoon sopivassa paikassa. Tuleeko mittakaava tarpeeksi hyvin esille :) ?
Tikru lähtee joululahjaksi, ja se on tosiaan avaimenperä, kuten tuosta sivukuvasta näkyy :)
Tiikerin jälkeen olen jo päässyt aloittelemaan tiskirättiä kaksipuolisella palmikolla. Aika jännä tekniikka, mutta kiva!
Nyt pitäisi lähteä käsityömessuille :DDD Ei - ei Tampereelle, vaan tällaisille minimessuille, mutta aivan sama. Ihanat ne on silti!
Emilia

tiistai 13. marraskuuta 2012

Ruma huivi.

Kun nyt joutui klassisen syysflunssan takia jäämään koulusta pois, niin ehtii sitä postatakin. Jotain hyvää tästä sairastamisestakin löytyy :)
   Ruma huivi tuli valmiiksi varmaan jo pari viikkoa sitten, mutta varmaan olen sitä alitajuisesti vältellyt postaamasta (Hävettää?).
        Sain mummilta ihanan väristä frillalankaa, olisikohan ollut Frillsiä, valmistajaa en muista. Aloin ihan innoissani neuloa, ja huivi tulikin valmiiksi ihan pikavauhtia samalla kun pänttäsin bilsan kokeisiin, ja tositosi helppohan tämä oli neuloa. Mutta. Huivi oli ruma. Ihan yksinkertaisesti. Ainakaan itse en voisi tätä ikinä käyttää, mutta nämähän ovatkin hieman vanhempien ihmisten muotia...
    Ruma huivi lähtee joululahjaksi, ja luulenpa, että saajan päällä huivi näyttää jopa kauniilta... (Olisikohan pitänyt muuttaa tuo otsikko Ruma huivi - jos se on minun päälläni -muotoon :) Tällainen tämä ruma/kaunis huivi on. Mitä mieltä olette? Kumpaa tämä on? Ruma vai kaunis? Elämän suuria kysymyksiä :D

Mallina toimi tällä kertaa äiti, ja siihen häntä saikin suostutella (mielipide huivista oli sama kuin minulla...) Syynä suostutteluun oli tuo takki, johon tuo huivi sopii vähän turhankin hyvin!
     Kiitokset muuten Ballerinalle lukijaksi liittymisestä! Piristi sairaspäivääni!
   Nyt pitäisi alkaa tehdä niitä läksyjä, mutta ei millään jaksaisi. Ei sitten millään... Jos sitä kuitenkin yrittäisi jaksaa ;)
Emilia


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Cake popsit isäinpäiväksi

 Isäinpäivän kunniaksi meidän isää juhlistettiin ihan perinteisesti kahvipöydän ääressä, johon kaikki olivat kantaneet kortensa kekoon :) Minun panoksiani olivat jo aikaisemmin kokeiltu omppu-marenkipiirakka sekä nämä cake popsit. Niitä kokeilin ekaa kertaa, K-ruoka Pirkan ohjeella.
        Resepti ei sisältänyt ollenkaan rasvaa, ja se taisi vaikuttaa hieman palleroisten koossapysymiseen, silllä koristeluvaiheessa meinasi katastrofi iskeä: Jo aikaisemmin kiinnitetyt tikut uhkasivat työntyä palloista läpi. Ei hyvä. Kolme popsia meni ihan kokonaan pilalle, mutta muut saatiin äidin katastrofihätäavulla pelastettua :) Tätä reseptiä kannattaa kuitenkin kokeilla, sillä kun on oikeat niksit käytössä, niin popsien koristelukin on helppoa (ja riskitöntä :)
        Ei niistä kaikista kyllä uskomattoman esteettisiä tullut, mutta anyway. Isin ainoa toive herkkujen suhteen oli äkkömakeus, ja sitä nämä kyllä olivat :)! Valkosuklaalla ja suklaalla kuorrutetut palloset maistuvat kyllä kaikille (äkkö)makean ystäville paremmin kuin hyvin!
       Popsit laitettiin sokerilla täytettyyn maljaan, ja siinä oli sitten isille vähän persoonallisempi kakku!


Cake popsit

n. 24 kpl
POHJA
2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
1/4 dl (tummaa) kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
 
TÄYTE
180g tuorejuustoa, esim appelsiini tai mango
 
PINNALLE
talous- ja valkosuklaata
nonparelleja
 
LISÄKSI
12 puista varrastikkua
 
1.  Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, kaakao- ja leivinjauhe kulhossa, ja siivilöi jauhoseos vaahtoon varovasti sekoittaen.
2. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle noin 20x30 cm:n kokoiseksi levyksi. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla reilut 5 minuuttia. Ripottele leivinpaperille sokeria ja kumoa kypsä torttulevy paperille. Irrota paistopaperi ja anna levyn jäähtyä.
3. Murenna pohja käsin kulhoon. Sekoita joukkoon tuorejuusto (kannattaa käyttää sähkövatkainta) Seos saa olla paksua. Pyörittele taikina pieniksi palloiksi ja pane pallot jääkaappiin vähintään tunniksi. (Voit tehdä pallot valmiiksi jo edellisenä iltana)
4. Leikkaa grillivartaat halutessasi kahteen tai kolmeen osaan.
5. Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa, mikrossa tai liedellä. Kasta tikkujen toinen pää suklaaseen ja työnnä tämä pää palleroon. Tässäkin vaiheessa kannattaa laittaa popsit hetkeksi jääkaappiin, että suklaa jähmettyy ja "liimaa" tikun paikoilleen. Sitten se vähän haasteellisempi osio. Jotta popsin tikku ei tulisi koristelun aikana pallosta läpi, niin kannattaa popsi tukea esim. pursotintyllalla.
Noin.
Sitten vaan vaikka lusikalla siihen suklaata päälle ja vähän nonparelleja :) (Kivoja koristeluidiksiä löytyy vaikkapa täältä)
Hyhmettämiseen jääkaapissakin on oma tyylinsa; popsi pidetään edelleen tyllassa, ja laitetaan jääkaapin ritilikköön siten, että tikku tulee läpi. (Tässä popsissa ei tosin ole kuorrutteita...)
Kaunis kuva meidän jääkaapista :) Oletteko huomanneet, miten linssilutemaisia nämä Valion glögipurkit ovat?
6.Popseja pidetään jääkaapissa sen aikaa , että suklaa jähmettyy. Asettele popsit vaikka nyt sinne sokerimaljaan tai miksei vaikkapa omenaan tai meloniin pystyyn.
Ei kun herkuttelemaan!!!
Emilia
 


 

perjantai 9. marraskuuta 2012

Haasteellista :D

Kuten otsikko kertoo, luvassa on haaste, mutta sitä ennen vielä jotain tärkeämpää: pahoittelut. En ole saanut postattua kahteen (!!????) viikkoon. Syynä oli kuitenkin (ei tällä kertaa laiskuus vaan) reissu Murmanskiin tanssiryhmän kanssa :) Meillä oli aivan huippukivaa, esitettiin kahdesti, shoppailtiin, pidettiin worskshop :D
  Käsitöitä en juurikaan ehtinyt tehdä, ja se, mitä tein, oli kauluria itselleni (nyt on huono omatunto, kun olisi pitänyt tehdä joululahjoja...) Se oli sitä ihanaa pörrölankaa, ja yritän siihen jotain palmikkoa vääntää keskelle, mutta se taitaa jäädä sen pörrölangan alle piiloon :D Tällainen:
Pöh. Ei se palmikko näy. Ei sitten millään :( No, onpahan vähän mielekkäämpää neuloa...
Sitten siihen haasteeseen. Tätä ovat tehneet jo vaikka kuinka monet, ainakin Ella, Milla ja Salla. Sallalta minä nämä kysymykset nappasin, kun hän minut virallisesti haastoi. Kiitos kovasti :)
(Seuraava teksti on kopioitu suoraan Sallan blogista)
Haasteen ohjeet:
Kiitä ja linkitä bloggaaja jolta sait tämän haasteen. Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata 11 kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten viisi uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.
 
Sallan kysymykset:
Onko sinulla parasta ystävää?
No onhan minulla, mutta on muitakin ystäviä :)
Mitä harrastat?
Viulunsoittoa, tanssia (balettia ja modernia tanssia) ja kuoroa. Lisäksi luen, leivon, olen  kavereideni kanssa ja tietysti teen käsitöitä vapaa-ajallani. Käyn kahdessa orkesterissa ("normaalissa" harrastusorkassa ja koulun orkassa (olen musaluokalla)).Treenit minulla on viidet tai kuudet viikossa.
Lempivaatteesi?
Tämä on paha, mutta varmaan (perusfarkkujen lisäksi) harmaa-mustaraitainen EDC:n 3/4 hihainen paita (joka minulla sattuu olemaan just nyt päällä ;)
Lempivärisi?
Turkoosi!!! Sen värinen seinä löytyy huoneestakin!
Lempimuistosi?
Tätä en oikeasti tiedä, on niin paljon ihania... Semmosia jotka naurattaa, ja semmosia, jotka oli muuten vaan ihania ja vaikka mitä. Jos pitäis yksi sanoa, niin reissu Helsingin Lankamaailmaan oli kyllä ihan mieletön :D !!!
Lempijäätelömakusi?
Suklaa, sellainen jossa on oikein paljon hippuja (Alkoi heti tekemään mieli...)
Tykkäätkö kuvata?
No joo. En nyt mikäään kuvausaddikti ole, mutta Murmanskissa kuvasin ihan kaikkea aina kulkukoirista esiintymissalin kattokruunuun :)
Lempiaineesi koulussa?
No käsityöt (tätä kukaan ei arvannut :)
Onko teillä lemmikkiä?
Ei ole (Nyyh...), mutta koiran olen aina halunnut.
Missä paikoissa käyt netissä?
 Ainakin monissa blogeissa, Raverlyssä, ja sitten ihan kirjaston ja paikallisliikenteen sivuilla uusimassa lainoja ja katsomassa bussiaikatauluja. Facebookia minulla ei ole, vaikka sellaisen haluaisin :(
Luetko kirjoja - minkälaisia?
Joo! Olen aikamoinen lukutoukka 8) Ja fantasiaa  pääasiassa, joskus scifiä ja romantiikkaakin <3 Viimeksi meni Annukka Salaman Käärmeenlumooja. Oli aivan huippu! Paras kirja jonka olen lukenut on ehkä Myyttihovi -kirjasarja. Sarjan vika osa on nytkin kirjastossa tilauksessa minulle :)
 
Apua. Oikeesti. Suunnilleen kaikki mun blogitutut ovat tehneet tämän haasteen! Kyllä nyt tähän pari vielä sain ja nämä molemmat ovat käsityöbloggareita :) Kyssäritkin ovat siis sitten käsityöaiheisia... Haastan Riikan ja Sannan. Kuitenkin kaikki jotka viitsivät ja, niin olkaa hyvät vaan! Tämän haasteen saa tästä vapaasti napata, ja olisi kiva, jos nappaisitte!
 
Kysymykset:
Onnistunein työsi ikinä (ja jos vielä kuvankin viitsisit laittaa)?
Mikä on lempparikäsityökauppasi?
Lempilanka ja paras väri siitä lempparilangasta?
Paljonko käytät rahaa käsityötarvikkeihin kuukaudessa suunnilleen?
Mikä on paras virkkukoukku/neulepuikkokoko?
Top3 To do - listalta?
Mikä on mielestäsi käsityöihmisten kansalliseepos (siis kirja :) ?
Mikä on omituisin käsityömateriaali, mistä olet tehnyt jotain?
Suunnitteletko miten paljon töistäsi itse (%)?
Mitä käsityölehtiä sinulle tulee?
Viimeisenä klassinen Suuren käsityölehden Nuori suunnittelija- kyssäri:
Kerä villalankaa, pussillinen helmiä vai metri trikoota?
 
Kiitos kaikille, jotka tämän haluavat tehdä! Linkatkaa mulle tähän postaukseen, jos teette :) !
Emilia
 

torstai 25. lokakuuta 2012

Pajutöitä mummolasta

Kun vielä tämän postauksen olen saanut tehtyä, niin on blogi ajan tasalla mummolareissun jälkeen. Ihmeellistä, miten paljon asiaa voi reilun kolmen päivän aikana tulla :) !
  Pajutöitä tuli mummolassa tehtyä ihan reilusti; minun aikaansaannoksiani olivat kolme palloa, yksi kori ja neljäntoista renkaan pötkö. Pikkuveljen pötkössä olikin sitten 26 rengasta, mutta hän tekikin vain yhden pallon :) Mikään konkari en näissä pajutöissä ole, mutta on niitä silloin tällöin tullut tehtyä, aina mummolassa. Aika perustöitä nämäkin ovat, mutta hauskoja tehdä. Olisinkohan ollut jotain 4- tai 5-vuotias, kun tein ensimmäisen pajutyöni; siilikranssin. Aluksi siitä oli tarkoitus tulla ihan tavallinen pyöreä kranssi, mutta sitten paju "nitkahti" (eli taittui, mutta ei katkennut). Syntynyt muoto muistutti niin paljon siiltä, että suunnitelmat muuttuivat, ja siili-kranssi valmistui :) Taitaa se siili edelleen majailla jossain varastossa...
 Tässä on se tekemäni pajukori. Se oli ehkä vaikein näistä kaikista, mutta mummin ohjeistuksessa (joka sitten taas on se pajutyökonkari :) oli sekin mahdollinen.
 
Sitten ne kolme palloa kuusenoksalla:
 
Ja kaikki 40 pajurengasta myöskin kuusenoksilla (Onpa niitä paljon! Siinä ovat siis minun ja pikkuveljen renkaat yhdessä.)
 
Sellaisia pajutöitä siis :) Pajut on kaikki kerätty pellon reunasta, niin aika ilmainen harrastus siis.
Emilia

Rättejä tiskaukseen

...Eli tiskirättejä. Elämäni toinen tiskirätti valmistui eilen joululahjaksi Be My - mallilla Blend Bamboosta, tietysti pinkistä :) Idean ja linkin tähän malliin sain iiiihanasta Neuleaddiktio - blogista, jonka pitäjä on tällaisen samanlaisen tehtaillut, jopa samasta langasta ja samalla värillä. En minä nyt ihan niin paljon kopioinut, että olisin kauppaan lähtenyt juuri tuota lankaa hakemaan, vaan sattui olemaan varastossa, niin sitten tein siitä. Minun rätistäni vain tuli kummallisen pieni (10 x 16 cm ?!), vaikka kaikki tuntui täsmäävän. Outoa. En kuitenkaan ihan niin kääpiökokoiseksi tätä viitsinyt jättää, joten hieman virkkuukoukkua heiluttelemalla lopulliseksi kooksi tuli siedettävät 16 x 17 cm. Tällainen:


Ja elinympäristössään:
Haaveissa olisi tehdä vielä tällainenkin rätti, joululahjaksi sekin.
Sitten se elämäni ensimmäinen rätti. Tein sen jotain vuosi sitten, ja annoin sen äidille, mutta äiti ei jotenkin ymmärtänyt sitä tiskirätiksi, vaikka kyllä selitin, joten se on päässyt vasta ihan lähiaikoina käyttöön. Kuulemma ei kuitenkaan voita äidin lempparirättejä (jotka ovat sellaisia epä-egologisia normiluutuja) Tämäkin rätti on pinkistä Blend Bamboosta (taitaa olla mun lempparitiskirättilanka), ja se on ihan helmineuletta en-nyt-satu-muistamaan-monellako-silmukalla. Reunus on virkattu.

Tulossa on ainakin puhdas joulu tiskirättien saajalle...
Emilia