Kesäinen nappipussukka

Huhhuh, mikä tauko on bloggaamisessa ollut! Kaikenlaista kiirettä ja hässäkkää on tässä pyörinyt, töitä tullut silloin tällöin valmiiksi mutta koneen ääreen asti en ole ehtinyt. Mutta nyt on ainakin materiaalia, josta postata!
   Kaverillani oli jokin aika sitten synttärit ja halusin antaa lahjaksi jotain omaperäistä, joka liittyisi käsityöharrastukseen. Jotain itse tehtyä - se oli selvä, mutta omaperäisyys pitäisi vielä löytää. Idean kypsyttelyssä kesti loppuenlopuksi niin kuan, ettei viimeisten pistojen ompelu jäänyt kauas puolesta yöstä viimeisenä iltana ennen juhlia. Mutta valmista sentään tuli!

Tuloksena oli siis pussukka, jossa oli nappeja sekä ulko- että sisäpuolella. Neulottu pintaosio on lankakorin uumenista löytynyttä bambulankaa, vuorikangas kangaslaatikon uumenista löytynyttä jämätilkkua ja jopa napit yllätys-yllätys: nappilaatikon uumenista. Pussi oli kuitenkin vain toinen puoli lahjaa; kävin ostamasta paikallisesta ompelutarvikeliikkeestä ihanimmat napit, mitä löysin ja laitoin ne pussukan sisälle.

Kävin kuvaamassa nämä kuvat rannassa jo aamuseitsemän aikoihin. Oli todella mielenkiintoista ja erikoista kuvata, kun valo heijastui joen pinnasta ihan eri tavalla kuin yleensä.
Mielestäni tämä oli oikein onnistunut lahja, nopea tehdä ja tykätty sekä vielä semmoinen että kyllä itsellekin kelpaisi!
   Blogisynttärit ovat taas kohta tulossa (kaksi vuotta!!!) ja nyt kyselenkin teiltä, lukijat, jos tänne tauon jälkeen on vielä lukijoita jäänyt, kelpaisiko tuollainen pussukka synttäriarvontaan? Myös muita ideoita otetaan vastaan :)!

Emilia

Ikuisuus-huivi

Tarviiko tuolle nimelle edes muuta selitystä, kuin sen, että tämän huivin tekeminen kesti ihan järjettömän kauan? Mutta en luovuttanut, josta osittain voi olla ylpeä ja osittain hävetä, sillä jos olisin antanut itseni tehdä jotain muuta työtä, ei tämä blogi olisi kärsinyt niin suuresta postauskadosta...
  Nyt on aivan huumaantunut fiilis kun voi tehdä jotain, mistä oikeasti tykkää eikä vaan pakertaa yhden typerän huivin kanssa. Tai no oikeastaan ei se niin typerä ole vaan ihana, oikeastaan aika toooosi ihana. Semmoinen, että saattaisi jopa ihan pikkuriikkisen harmittaa tämä, kun ilmat lämpenevät, eikä huivia voi enää käyttää. Mutta tekeminen oli kamalaa, enkä uskalla edes katsoa kalenterista, kauanko siihen loppuenlopuksi meni. Yli viisi viikkoa kummiskin.

Kaikki alkoi siitä, että tarvitsin lomareissulle jotain neulottavaa ja haaveilin uudesta huivista. Kevään Novita-lehdestä löytyi kertakaikkisen ihana, nuorten tekstiilisuunnittelijoiden suunnittelema palmikkohuivimalli, ja lähdinkin ostamaan lankaa. Siinä kohti meni ensimmäisen kerran pieleen, sillä ostamani lanka oli vähän turhan kallista sekä aivan liian paksua, joten jouduinkin muokkaamaan ohjetta reilusti kapeammaksi, jonka lisäksi luulin selviäväni yhdellä kerällä. Eipä siinä kauaa kestänyt, että lanka oli loppu, eikä auttanut muu kuin marssia kulmat kurtussa takaisin lankakauppaan.

      Kurttuisia kulmia aiheutti myös se, että tässä vaiheessa huivi alkoi olla niin valtavissa mitoissa, että se ei mahtunut useimpiin laukkuihin ollenkaan, ja niihin, joihin mahtui, vei se järjettömästi tilaa. Tämä tarkoitti sitä, että voisin neuloa vain kotona, mikä on huono juttu. Yleensä neletyöni nimittäin edistyvät suurimmaksi osaksi välitunneilla, bussissa, autossa ja vaikka soittotunteja odotellessa. Edistyminen huivin kanssa lopahti siis täysin ja saattoi kulua hyvinkin viikko, etten koskenutkaan puikkoihin, mikä on äärimmäisen epänormaalia minulle. Siinä sivussa alkoi koko projekti ärsyttää jo aika paljon.

Pyöräilykausi alkoi ja huivintarve alkoi olla aika polttava; seisemän asteen pakkasessa viiden kilometrin pyöräily ilman huivia avokaulaisella villakangastakilla ei ole herkkua. Talvihuiviani en yleensä pidä ihoa vasten, sillä se kutittaa ihan liikaa ja toinen huivi jota olisi voinut edes harkita, oli superohut, kirkkaan keltainen ja luullakseni polyesteriä. Ei kiitos. Ostaahan ei tietystikään mitään voinut, sillä uusi huivi valmistuisi "ihan pian".

   Eilen iski sitten ärsytys tämän tekeleen kanssa, valmista olisi pakko tulla ja aika äkkiä. Pakotin itseni neulomaan, ja tänä aamuna pääsinkin päättelemään langanpäät ja sitten voin vain huokaista helpotuksesta ja nauttia vapautuneesta fiiliksestä. Huivin sovittaminen oli ihana, positiivinen yllätys, sillä pelkäsin sen olevan liian paksu ja lyhyt. Mitta oli juuri sopiva ja muhkeus tuo vain lämpöä. Ja palmikkokuvio on niiin kiva! Pehmeä akryyli-villasekoite tuntuu ihanalta ihoa vasten. 

   Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että iso työ kannatti; huivi on nätti, koulumatkoilla ei enää palele ja nyt voi aloittaa taas jonkun uuden ihanan työn ja sen myötä blogikin pääsee elpymään!

Emilia

"Emi, mä osaan neuloa!"

Pikkusiskolla on tänään synttärit. Ja kun pieni neiti juhlii, ohjelmassa on tietysti vaaaleanpunaista, pino uusia mekkoja, söpöstyttävä täytekkku ja paljon hymyileviä vieraita. Jokaisella vastaantulevalle julistetaan juhlallisesti: "Mä oon synttärisankari, mä oon jo iso tyttö!"
   Ennen vieraiden tuloa on jo melko isolla tytöllä tylsää. Uudet vesivärit on kokeiltu ja kun äiti karkottaa sankarin keittiöstä koristellakseen kakun, silloin haetaan isosisko apuun. "Emi, mä haluun oppia virkkaamaan kahdella puikolla!" Isosisko marmattaa aluksi aika tavalla, oma huivineulomus yrittää edistyä juuri nytten, ei ehdi, mene leikkimään. Pikkusisko on kuitenkin sinnikäs ja lopulta iso ja pieni tyttö marssivat alakertaan lankakoreille, oranssi kerä tarttuu käteen ja opettelu alkaa. Virkkaamaan kahdella puikolla tai isojen kielellä neulomaan.

Isosisko loi silmukat, ja näytti muutaman silmukan neulomisen (siihen asti, että "Minä ite!" -kiljunta keskeytti). Siitä alkoi kova ähellys, isosisko neuvoi, miten peukun pitää olla "lastenvahtina" silmukoille, miten puikko muilutetaan silmukan läpi oikein salakavalasti ja lanka kaapataan, jonka jälkeen silmukka "tipsautetaan". Ja kas kummaa, muutaman "Emmääosaa!" huudon jälkeen homma alkoi onnistua, puikko livahti salakavalasti ja kaappasi langan taitavasti, eikä isosisko ollut uskoa silmiään.
    Itse olen oppinut neulomaan samanikäisenä kuin pikkusisko nyt, mutta en ihan synttäripäivänä, enkä läheskään niin helposti. Edelleen on kyllä muistissa se tuska, minkä karanneet ja aivan liian tiukat silmukat tuottivat, ja muutenkin kesti hurjan kauan että opin. Ja nyt olen ylpeä isosisko!

Tiettyä huvittavuutta tähän opettamisprojektiin toi se,että viimeksi opetin sisarusta neulomaan eräässä mainoksessa. Turkooosi paita päällä ja puikot kädessä pikku-Emilia muka neuvoi pikkuveljeään neulomaan ja ruudussa luki teksti "Toiset ovat syntyjään opettajia". 

Pikkusisko itse totesi että neulominen on tosi helppoa ja oranssista langasta syntyy huivi. Jos jaksaa.

Nyt nämä tytöt taitavat lähteä juhlimaan synttäreitä!

Emilia

Luontokuvailua ja harmaa harmistus

Kevätaurinko! Mitä muuta sitä edes tarvii? Aamulla päääsee sängystä ylös neljä kertaa nopeammin ja kuvista tulee ihananihanan valoisia!

Jääpitsit olivat aivan ihastuttavia ja olipa kevät jättänyt kauniin sydämenkin laiturin viereen.

Käsityöpuoli on viime aikoina vähän lakkoillut tämän harmaan harmitteluhuivin takia. Malli on mukava ja kympin puikoilla työ etenee enemmän kuin vahdikkaasti, mutta lanka! Luulin että yksi kerä riittää mutta loppuikin tosi pahasti kesken ja sitten se mökötys iski. Pihiyskin meinasi iskeä mökötykselle kaveriksi koska lanka maksaa paljon. 

Taitaa se kummiskin olla paras päästä tästä mökötyksestä irti, on huivista (toivottavasti) tulossa sen verran ihana ja paksu ja pehmeä... Ei harmita enää!

Emilia

Turkooosit ylipolvensukat on hyvä juttu

Voi että, leijun varmaan kaksi metriä maanpinnan yläpuolella koska nämä on valmiit! Rakas ikuisuusprojektini on hypännyt puikoilta jalkaan ja minä olen tyytyväinen, niin niin niiiiin tyytyväinen. Ja sitten kun nämä vielä ovat niin kivat jalassa että kannatti kyllä neuloakin (ja vähän kärsiä) neljä vuotta.

Eikös vaan olekin aika ihanat?

Neljä vuotta sitten, juuri joulun jälkeen ryntäsin lankakauppaan turkooosi sukkalanka mielessä pyörien, oli saatava polvisukat Stine Hoelgaard-Johansenin kirjasta Suloiset sukat. Ne sukat nimenomaan ulottuivat polven alle, ja ajattelin että  ne olisi melko nopea saada valmiiksi, vaikka juuri tuolloin olen aloittanut kaikki tylsimmät ja suuruudenhulluimmat projektini. (Jotka valitettavasti edelleen lojuvat keskeneräisten listalla...)

   No, silloin aloinkin neulomaan näitä ihan innoissaan, vaikka polvisukista näyttikin tulevan ylipolvensukat. Uskon, että  ohjeessa on jokin virhe, sillä molemmista sukista tuli ohjetta pidemmät, vaikka silmukkatiheys oli täysin oikea. Jätin jopa parisenkymmentä kierrosta lopusta poiskin, ettei näistä tulisi aivan ylettömän mittaiset.

   Ensimmäinen sukka valmistui, vaikka kauan kesti ja sitten projekti unohtui ja sukka lojui laatikossa kolmisen vuotta, kunnes tammikuussa totesin, että tarvitsen jotain yksinkertaista "telkkarineulottavaa". Kaivoin lankakorista turkoosia lankaa, etsin ohjeen, nappasin puikot ja yhtäkkiä sukattelu alkoikin innostaa, eikä siinä valmistumisessa loppuenlopuksi iha hirveän kauan sittenn kestänytkään. Kantapään kavennukset tikuttelin Leijonien juhliessa olympiapronssia ja langanpäät päättelin Antskun selvitessä vuoden sketsihahmoksi. Tietysti iänikuinen pelkkä sileä neule välillä meinasi väsyttää mutta ovat nämä kyllä kaiken tuskan arvoiset, aivan ihanan näköiset ja superlämpimät; tulee varmasti käyttöön. Ensimmäisessä kuvassa näkyvä yläreunan kuminauhan kiinnittävä nappi ja kuminauha yleensäkin ovat iiihanat. Tykkään!

Emilia

Takkaillan tosSukat

Kun isi sunnuntai-iltana tulee saunasta, laittaa hän jalkaansa tyttären neulomat ontelokudesukat ja nostaa sitten koipensa takan lämpöön halkokorin päälle.
  Okei, ei se oikeasti sillä tavalla mene, mutta sunnuntaina kuvaussession aikana meni. Tuosta kertomuksesta kuitenkin paikkaansa pitää se, että ne sukat kyllä löytävät saunan jälkeen tiensä jalkaan!

(Kiitokset reippaalle mallille! )

Idea tosSukoihin lähti jälleen kerran ihanasta Eilen tein-blogista ja saunasukkien ohjeesta. Kun näin postauksen, totesin että jotain noin hullua ja siistiä ei vaan yksinkertaisesti voi jättää toteuttamatta, ja loppuenlopuksi suunnitelma muotoutui joululahjaksi isille. 

   Sukkien tikuttelu oli melkoinen jännitysnäytelmä: alkaen hirmuisesta kuteenostoretkestä (ja aika tosi hirmuisen kokoisen Lankamaailman kassin kotiin raahaamisesta) jatkuen aina jättimäiseen kudekerään (jonka heittelemisestä ympäri taloa pikkusisko innostui aika jättimäisesti) sekä melkoisen isokokoisen työn piilotteluun isiltä. Järkytyksen meinasi aiheuttaa myös se, että sukat muistuttivat kudeputkia melko kapeassa ja vielä ohjettakin pidemmäksi neulotussa muodossaan. Eikä kaikista mukavin ylläri ollut myöskään se, että kun testasin sukkia jalkaani ensimmäisen kerran... No, sain jalkahieronnan.

    Kaikkien näiden jälkeen vähän hirvitti antaa sukkia isille, sillä olin melkoisen varma, että ne jäävät käyttämättöminä kaapin perälle. Yllätys, yllätys, joulupäivän aamuna isi käveli naama loistaen vastaan ja totesi, että nämä sukathan ovat aivan huiput. Meinasin jäädä vähän suu auki katsomaan, mutta ilmeisesti isi oikeasti tykkää; sukat ovat jatkuvassa käytössä, ja kuten kuvista saattaa huomata, jo pohjista vähän kuluneet. Saa nähdä, käykö näille yhtä huonosti kuin isille jokunen vuosi sitten tekemilleni tossuille: nykyään ne muistuttavat enemmän epämääräistä lankakasaa kuin tossuja...

Emilia

   

Nyt ois ruista ranteessa

Tämä oli vähän erilainen työ kuin yleensä, sillä en kovin usein innostu tämän tyylisistä malleista. Mutta kun ruudulta näkyi Eilen tein-blogin Hannen Ruista ranteeseen-ranteenlämmittimet, olin ihan myyty. Sama kävi langan kanssa. En ole aikaisemmin tweedlankaa neulonut enkä niistä kovin innostunut, mutta messuilta löytynyt lanka oli yksinkertaisesti i-h-a-n-a-a. 100% luomusuomenlammasta ja ihana ohje niin siinä oli näiden ranteenlämmittimien resepti.

(Ja tästä kuvausprojektista opimme sen, että aina lapasia/ranteenlämmittimiä tms. kuvattaessa pitää hommata kuvaaja! Voin kertoa, että yhdellä kädellä kuvaaminen ei ole herkkua ja se kyllä näkyy tarkennuksissa... :D)

  Lanka sopi täydellisesti ohjeeseen: Kaveri totesi koulussa ihan spontaanisti näitä neuloessani, että lanka on ihan ruisleivän näköistä, ja minä hykertelin, että niinhän sen kuuluukin olla.

  Kiristysnauha (tai mikä tuo sitten onkaan) on mielestäni aivan ihana. Varmaan johtuu osittain siitä että rakastan laittaa nappeja vähän kaikkialle. Tähän työhön helmiäsnapit toivat kivasti hohtoa muuten niin rustiikkiseen lankaan.

   Pahoittelut, että viime aikoina on tullut postailtua ihan liian vähän. Koulu vie aikaa ja ens viikolla olisi luvassa vielä neljät kokeet (Huokaus...) Taidan painua lukemaan ;)

Emilia

Maatuskat #2

Nyt on sitten toisetkin maatuskat tehty, kaverille synttärilahjaksi. Meinasi vaan pikkuriikkisen kiire tulla, mutta kuka kieltää lahjan neulomisen vielä kahta tuntia ennen juhlia ;)? Ajoissa ne kuitenkin valmistuivat, ja nyt on vähän tyhjä olo, kun olen nyt neulonut kahdet maatuskat ja ei ole pitkään aikaan ollut sellaista hetkeä, etteivät lapaset tällä mallilla olisi kesken.

 

 

 

 Pahoittelut, kuvien laatu ei ole mikään huippu, koska järkkärin akku loppui juuri sopivasti ja kännykkä sai tuurata... Oli muuten aivan ihana kuvata, kun luonto on niin syksyisen näköinen!
  Kaveri sai valita värit, ja jälleenkään en saanut tätä mallia kokonaan seiskaveikasta tehtyä. Valkoinen oli kyllä seiskaveikkaa, mutta oikeaa laivastonsinisen sävyä ei löytynyt. Järbon Saga-lanka sai siis tuurata. Ja langoista puheenollen, nämä lapaset tuntuivat suorastaan kylmiltä, kun vertaa edellisiin maatuskoihin: 100% villaa oli kädessä vähän eri lämpöinen :) Näköjään olisi vielä kolmannet maatuskat tulossa tilaustyönä, mutta nyt pidän kyllä taukoa!

Emilia

  

Ne ihanat maatuskat

Kun näin tämän ohjeen, olin myyty. Kun mummi antoi minulle tätä lähilankaa, olin myyty. Ja vitsit, kun siitä lähilangasta tekee lapaset sen ohjeen mukaan, on tosi myyty. Elikkäs meillekkin on nyt muuttanut ihanat maatuskalapaset.

 

 

 

Kaarna on niin karheaa, että lapaset suorastaan liimaantuivat siihen :)

 

Ja kädessä:

 

Maatuskat ovat todella hyvät kädessä ja vieläpä melko helpot ja nopeat tehdäkin.Alussa meinasi vaan paniikki iskeä, kun varsi on melko leveä, että mitä jättiläislapasia tässä ollaan tekemässä. Ei niistä onneksi jättiläislapasia tullut vaan täydellisesti istuvat. Ja ah-niin-lämpimät! Sataprosenttinen villa & kirjoneule ovat sellainen pari, että näin lämpimänä syyspäivänä jo kuvatessa uhkaavat kädet hiota. Myös varret ovat ihanan pitkät, niin eivätpä 30 asteen pakkaset pelota enää kovin paljoa!

   Todella ironista on vaan se, että kerrankin kun teen ohjeesta, joka on kirjoitettu 7 veljestä-langalle, niin käytänkin sitten jotain muuta... Tavallisesti kun seiskaveikka on minulla melkein kaikessa materiaalina. Kaveri ihastui maatuskoihin niin paljon, että pyysi saada synttärilahjaksi, joten nyt on jo seuraavat laivastonsini-valkeat maatuskat puikoilla :)

Emilia

 

 

Pitsihuivi

Mun elämäni eka pitsihuivi ja samalla eka minkäänlainen pitsiyritelmä neulomalla. Ja onhan se vaan niin ihanaa se pitsin neulominen, jotenkin olen sitä tähän asti onnistunut karttelemaan...

 

 

 

Isot kiitokset äidille mallina olemisesta!

Neuloin huivin muokaten erästä vanhaa Suuren käsityölehden ohjetta (SK 7/2010), tai oikeastaan otin siitä vain pitsikuvion, silmukkamäärät sun muut sävelsin ihan omasta päästä. Kuvio oli todella helppo neuloa, muutaman kerroksen toistoa vaan. Lankana minulla tässä oli Marks&Kattensin Kid Mohair, joka toimi muuten tosi hyvin, ainut vaan että karvoitti tosi paljon. (Neuloin tätä huivia ison osan autossa, joten siinä sai sitten niitä karvoja housuista nyppiä kun yritti lähteä huoltikselle taukoa pitämään :D) Pituutta huiville tuli 170 cm ja leveyttä 27 cm.

   Aloittaessa pelkäsin, että puutuukohan tähän neulomiseen ihan kokonaan, kun koko ajan vaan samaa mallikertaa jankataan, mutta yllättävän hyvin pitsi piti mielenkiintoa yllä :)



   Nyt olisi haaveena aloitella vähän isompaa työtä, neulottua paitaa, johon tulisi helmaan ja hihansuihin pitsiä. En vaan tiedä olisiko se sitten liian iso työ, joka jäisi kesken... Kerään täällä rohkeutta aloittamiseen!

Emilia

 

Neulotut minishortsit & uusi ulkoasu blogille

Voisiko paljon enää oudommalta kuulostaa kuin neulotut minishortsit? Vaikka oudolta kuulostavat, olin minä ihan myyty kun näin ohjeen shortseihin Suuressa käsityölehdessä (SK 2/2013). Siitä lähtien ne ovat olleet toteutuslistalla tarkoituksena neuloa itselle balettitunneille treenishortsit, eli ihan julkisilla paikoilla en kuitenkaan aio näitä pitää...
    Lankana toimi ihana petroolinsininen Hjertegarnin Blend Bamboo, joka näyttää olevan paitsi hyvä tiskirättilanka, myös erinomainen shotsilanka, kevyt ja ei hiosta. Ja mikäpä sen estää, että kun shortsit jäävät pieneksi/vailla käyttöä/menevät rikki tai jotain niin ehkäpä näitä voisi käyttää sitten tiskirättinä :)? Kuvatessa shortsit pääsivät jo ihan baletillisiin tositoimiin, ja täytyy sanoa, että näin pienesti testattuina olivat kyllä tosi hyvät jalassa.

 

Shortsit olivat yllättävän helpot ja nopeat tehdä, valmistuivat melkein kokonaan Saksan-matkan aikana. Rakastuin tuohon petroolinsiniseen ihan täysin ja nyt ihmettelen, miksi en ole sitä aikaisemmin kayttänyt... Lankaa tosin jäi yksi kerä ihan kokonaan käyttämättä niin saa nyt nähdä mitä siitä sitten syntyy...

   Tein shortsit muuten ihan ohjeen mukaan, mutta en tehnyt lahkeisiin käänteitä, kuten kuvasta näkyy: siellä on lahkeen alareunassa yksi nurja kerros kertomassa mahdollisen taitteen paikan.

Shortsit puussa :)

Kun noin puoli vuotta sitten kyselin mielipiteitä blogin silloisesta uudesta ulkoasusta, siitä muuten tykättiin, mutta selkeyttä kaivattiin lisää. Nyt toivon, että toiveenne olisi toteutunut, ja myös sivupalkin tekteistä saisi selvää...

 Tämä on meilestäni paras kolmesta tähän mennessä nähdyistä ulkoasuista: ensimmäinen oli selkeä, mutta persoonaton. Toinen oli persoonallinen, mutta epäselkeä. Tämä toivottavasti on sekä persoonallinen että selkeä, joten kysynkin nyt mielipidettänne, mitäs tykkäätte? Onko tuo banneri tai otsikkokuva (tai tässä tapauksessa kuvakollaasi) hyvä ratkaisu? Onko ulkoasu selkeä? Sekä rakentavaa että positiivista palutetta otetaan vastaan :)!

Emilia





 

 

Eläinsatupeitto

Ei ole totta. Se on valmis. Minun Iso Projektini on valmis, ja vielä onnellisesti uudella omistajallaan! Aloitin peiton jo ennen pääsiäistä ja siitä asti olen sitä väkertänyt, ja noin viikko sitten valmistui. Bloggasin tosin tämän vasta nyt, sillä peiton pieni saaja, serkkuni, saapui tänään vierailulle ja sai samalla luvan poseereta mallina. Paljon muitakin töitä on tietysti valmistunut pääsiäisen jälkeen, mutta oli tätä tehdessä kyllä iso homma.

 

Noin puolet tilkuista postasin yksitellen tai kaksitellen, mutta sitten totesin, että eihän valmiissa peitossa olisi mitään yllätystä, jos näkisitte kaiken etukäteen ;) Nyt kuitenkin tilkut lueteltuna vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas, ja aikaisemmin postatut tilkut linkitettynä:

Pingviini, kissa pöllö, karhu, kala, kirahvi, pupu, orava, kilpikonna ja norsu. Yhteensä kymmenen.

  Tein peiton Sanna Vatasen Neulo! Virkkaa! Kirjo! Jämälangasta!- kirjan ohjeen mukaan, muutin vain virtahevon karhuksi, kun ei se mun mielestä yhtään virtahevolta näyttänyt :D Tein peiton melkein kokonaan Seiskaveikasta ja kokonaan jämä -sellaisesta, niitä kun on aika iso varasto kertynyt... Lankaa meni noin 400g, jos en ihan väärin muista.

 

Siinäpä tilkut vielä vähän lähempää.

   Yleensä minulla jää näin isot projektit kaappiin odottelemaan vaikka kuinka kauaksi aikaa, mutta tämä ei. Olisikohan tuon mielenkiinnon pitäneet yllä tilkut, jotka olivat kukin oma, erilainen projektinsa.

   Värejä tässä tuli käytettyä myös ihan kiitettävästi, ja paljon värien käytöstä opinkin. Välillä sitä tuntuu, että käyttää yhdessä aina vain samoja värejä, mutta tässä pääsi kyllä värisilmä tuulettumaan! 



 

 

Vielä suloinen pikkumalli poseeraamassa. Tuossa viimeisessä kuvassa peitto näyttää ihan viitalta... :)

Mutta toisaalta tämä monikäyttöinen onkin: (paitsi peittona ja viittana) peittoa voi käyttää eläinten nimien opiskeluun vauvan kasvaessa ja sitten kun koko ei enää riitä, voi peiton laittaa seinälle kehyksiin tai seinävaatteeksi :)

Isot kiitokset Suppikselle lukijaksi liittymisestä! On aina yhtä ihanaa saada uusi lukija :)!

Emilia