Kehräävä kaunotar

Tämä on se tavalline tarina. Mummolan vintiltä (tässä tapauksessa hallista) löytyi vanha rukki, jolla kukaan ei ole kehrännyt aikoihin. Mutta tämä ei jatkukaan ihan tavallisesti. Nyt rukki ei nimittäin joudu kirpparille tai Tori.fi:hin myytäväksi hintaan viisi euroa. Tämä rukki otetaan hallin seinältä alas, putsataan huolellisesti (Oho, se onkin vihreä eikä harmaa!), ihastellaan sitä ja toivotaan että se olisi kehruukunnossa. Pidetään peukkuja pystyssä kaikkien osien tallellaolon puolesta.

 

(Pahoittelut, kuvien laatu on nyt vähän mitä on... Ei sattunut järkkäriä mummolaan mukaan, joten kuvat on otettu kännykällä.)

Niin, ja sitten ollaan ihan pikkuisen epätoivoisia.



Lainasin kirjastosta Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirjan, ja sen avulla karu totuus paljastui: Rukista puuttuu hankalimmin korvattavat osat eli lyhty, torvi ja rullat... (Ja saa korjata jos nimet meni väärin, tiedän rukeista tosi vähän.) Kaiken huipuksi pyörä on vääntynyt toiselle sivulle eli ottaa pyöriessään reunaan kiinni. Monta vuotta kylmässä ja kosteassa ei tee puulle hyvää, mutta näytti siltä, että pyörän vinous olisi lämpimässä pikkuhiljaa korjaantunut. Eli pahasti nyt näyttää siltä, että tästä ei enää kehruukuntoista tule... Mutta onhan se kaunis, aivan ihana. Olen rakastunut.
   Mummi arveli rukin olevan peräisin 1900-luvun alkupuolelta tai 1800-luvun loppupuolelta ja sillä kehränneen ensin hänen mummonsa ja sitten  hänen äitinsä (eli minun iso-isomummoni ja isomummoni. Monimutkaista tämä rukkihistoria :D) Viimeksi tällä on kehrätty mummin arvion mukaan 70-80 vuotta sitten. Rukki on käsintehty, ja aivan uskomaton taidonnäyte näin nykyihmisen silmissä. Ja kuten kuvista näkyy sillä on kehrätty. Paljon. Maali on kulunut monesta kohtaa kokonaan.
   Rukista puuttuu lyhdyn ja muiden "perusosien" lisäksi myös "pellavahäkkyrä" (Kyllä, rukkikieleni on ammattimaista.) Sillä on siis kehrätty aikoinaan pellavia.
   Kävin myös isotätini luona katsomassa hänen rukkiaan, joka on uudempi ja tehdasvalmisteinen, mutta luulisin että yli 50 vuotta vanha kuitenkin. Siinä oli kaikki osat tallella, ja nyt olisi vielä pieni toivo, että tuohon mummolankin rukkiin löytyisi heidän vintiltään puuttuvat osat.

Hyvin, hyvin surkea kuva isotädin rukista, mutta kuvausvälineenä toimi jälleen kännykkä ja vintillä ei ollut valoja. Pahoittelut...

Niin, ja mistä tämä minun rukki-innostukseni tuli? Kävin värttinäkehruukurssilla (Siitä postausta tulossa.) ja olen koukussa kehräämiseen. En nyt tässä kuitenkaan ihan vielä ole rukkia hankkimassa, mutta joskus, se olisi haaveena.

   Ja jos joku tietää vanhoista rukeista enemmän (Onko lyhtyä ja rullia mahdollista korvata jne.) niin apua otetaan vastaan :)!

   Isot kiitokset Mollielle ja Rouva Silmukkaiselle lukijaksi liittymisestä! Ja loppuun vielä sellainen uutinen, että blogiani on katsottu nyt yli 20 000 kertaa. Se on hurja luku, josta kiitos kuuluu yksinomaan teille, ihanat lukijani, blogini seuraajat ja silloin tällöin kävijät. Kiitos :)!

Emilia