perjantai 18. huhtikuuta 2014

Ikuisuus-huivi

Tarviiko tuolle nimelle edes muuta selitystä, kuin sen, että tämän huivin tekeminen kesti ihan järjettömän kauan? Mutta en luovuttanut, josta osittain voi olla ylpeä ja osittain hävetä, sillä jos olisin antanut itseni tehdä jotain muuta työtä, ei tämä blogi olisi kärsinyt niin suuresta postauskadosta...
  Nyt on aivan huumaantunut fiilis kun voi tehdä jotain, mistä oikeasti tykkää eikä vaan pakertaa yhden typerän huivin kanssa. Tai no oikeastaan ei se niin typerä ole vaan ihana, oikeastaan aika toooosi ihana. Semmoinen, että saattaisi jopa ihan pikkuriikkisen harmittaa tämä, kun ilmat lämpenevät, eikä huivia voi enää käyttää. Mutta tekeminen oli kamalaa, enkä uskalla edes katsoa kalenterista, kauanko siihen loppuenlopuksi meni. Yli viisi viikkoa kummiskin.


Kaikki alkoi siitä, että tarvitsin lomareissulle jotain neulottavaa ja haaveilin uudesta huivista. Kevään Novita-lehdestä löytyi kertakaikkisen ihana, nuorten tekstiilisuunnittelijoiden suunnittelema palmikkohuivimalli, ja lähdinkin ostamaan lankaa. Siinä kohti meni ensimmäisen kerran pieleen, sillä ostamani lanka oli vähän turhan kallista sekä aivan liian paksua, joten jouduinkin muokkaamaan ohjetta reilusti kapeammaksi, jonka lisäksi luulin selviäväni yhdellä kerällä. Eipä siinä kauaa kestänyt, että lanka oli loppu, eikä auttanut muu kuin marssia kulmat kurtussa takaisin lankakauppaan.
      Kurttuisia kulmia aiheutti myös se, että tässä vaiheessa huivi alkoi olla niin valtavissa mitoissa, että se ei mahtunut useimpiin laukkuihin ollenkaan, ja niihin, joihin mahtui, vei se järjettömästi tilaa. Tämä tarkoitti sitä, että voisin neuloa vain kotona, mikä on huono juttu. Yleensä neletyöni nimittäin edistyvät suurimmaksi osaksi välitunneilla, bussissa, autossa ja vaikka soittotunteja odotellessa. Edistyminen huivin kanssa lopahti siis täysin ja saattoi kulua hyvinkin viikko, etten koskenutkaan puikkoihin, mikä on äärimmäisen epänormaalia minulle. Siinä sivussa alkoi koko projekti ärsyttää jo aika paljon.


Pyöräilykausi alkoi ja huivintarve alkoi olla aika polttava; seisemän asteen pakkasessa viiden kilometrin pyöräily ilman huivia avokaulaisella villakangastakilla ei ole herkkua. Talvihuiviani en yleensä pidä ihoa vasten, sillä se kutittaa ihan liikaa ja toinen huivi jota olisi voinut edes harkita, oli superohut, kirkkaan keltainen ja luullakseni polyesteriä. Ei kiitos. Ostaahan ei tietystikään mitään voinut, sillä uusi huivi valmistuisi "ihan pian".


   Eilen iski sitten ärsytys tämän tekeleen kanssa, valmista olisi pakko tulla ja aika äkkiä. Pakotin itseni neulomaan, ja tänä aamuna pääsinkin päättelemään langanpäät ja sitten voin vain huokaista helpotuksesta ja nauttia vapautuneesta fiiliksestä. Huivin sovittaminen oli ihana, positiivinen yllätys, sillä pelkäsin sen olevan liian paksu ja lyhyt. Mitta oli juuri sopiva ja muhkeus tuo vain lämpöä. Ja palmikkokuvio on niiin kiva! Pehmeä akryyli-villasekoite tuntuu ihanalta ihoa vasten. 
   Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että iso työ kannatti; huivi on nätti, koulumatkoilla ei enää palele ja nyt voi aloittaa taas jonkun uuden ihanan työn ja sen myötä blogikin pääsee elpymään!
Emilia

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

"Emi, mä osaan neuloa!"

Pikkusiskolla on tänään synttärit. Ja kun pieni neiti juhlii, ohjelmassa on tietysti vaaaleanpunaista, pino uusia mekkoja, söpöstyttävä täytekkku ja paljon hymyileviä vieraita. Jokaisella vastaantulevalle julistetaan juhlallisesti: "Mä oon synttärisankari, mä oon jo iso tyttö!"
   Ennen vieraiden tuloa on jo melko isolla tytöllä tylsää. Uudet vesivärit on kokeiltu ja kun äiti karkottaa sankarin keittiöstä koristellakseen kakun, silloin haetaan isosisko apuun. "Emi, mä haluun oppia virkkaamaan kahdella puikolla!" Isosisko marmattaa aluksi aika tavalla, oma huivineulomus yrittää edistyä juuri nytten, ei ehdi, mene leikkimään. Pikkusisko on kuitenkin sinnikäs ja lopulta iso ja pieni tyttö marssivat alakertaan lankakoreille, oranssi kerä tarttuu käteen ja opettelu alkaa. Virkkaamaan kahdella puikolla tai isojen kielellä neulomaan.


Isosisko loi silmukat, ja näytti muutaman silmukan neulomisen (siihen asti, että "Minä ite!" -kiljunta keskeytti). Siitä alkoi kova ähellys, isosisko neuvoi, miten peukun pitää olla "lastenvahtina" silmukoille, miten puikko muilutetaan silmukan läpi oikein salakavalasti ja lanka kaapataan, jonka jälkeen silmukka "tipsautetaan". Ja kas kummaa, muutaman "Emmääosaa!" huudon jälkeen homma alkoi onnistua, puikko livahti salakavalasti ja kaappasi langan taitavasti, eikä isosisko ollut uskoa silmiään.
    Itse olen oppinut neulomaan samanikäisenä kuin pikkusisko nyt, mutta en ihan synttäripäivänä, enkä läheskään niin helposti. Edelleen on kyllä muistissa se tuska, minkä karanneet ja aivan liian tiukat silmukat tuottivat, ja muutenkin kesti hurjan kauan että opin. Ja nyt olen ylpeä isosisko!


Tiettyä huvittavuutta tähän opettamisprojektiin toi se,että viimeksi opetin sisarusta neulomaan eräässä mainoksessa. Turkooosi paita päällä ja puikot kädessä pikku-Emilia muka neuvoi pikkuveljeään neulomaan ja ruudussa luki teksti "Toiset ovat syntyjään opettajia". 


Pikkusisko itse totesi että neulominen on tosi helppoa ja oranssista langasta syntyy huivi. Jos jaksaa.
Nyt nämä tytöt taitavat lähteä juhlimaan synttäreitä!
Emilia

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Luontokuvailua ja harmaa harmistus

Kevätaurinko! Mitä muuta sitä edes tarvii? Aamulla päääsee sängystä ylös neljä kertaa nopeammin ja kuvista tulee ihananihanan valoisia!





Jääpitsit olivat aivan ihastuttavia ja olipa kevät jättänyt kauniin sydämenkin laiturin viereen.

Käsityöpuoli on viime aikoina vähän lakkoillut tämän harmaan harmitteluhuivin takia. Malli on mukava ja kympin puikoilla työ etenee enemmän kuin vahdikkaasti, mutta lanka! Luulin että yksi kerä riittää mutta loppuikin tosi pahasti kesken ja sitten se mökötys iski. Pihiyskin meinasi iskeä mökötykselle kaveriksi koska lanka maksaa paljon. 


Taitaa se kummiskin olla paras päästä tästä mökötyksestä irti, on huivista (toivottavasti) tulossa sen verran ihana ja paksu ja pehmeä... Ei harmita enää!
Emilia

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Paljon palmikoita ja lämpöä

Siitä on hyvä villapaita tehty. Koko syksyn ja kevään olen sellaista metsästänyt, sellaista jossa olisi palmikoita eikä kummiskaan mikään säkki vaan nätin mallinen ja villaa pitäisi olla ainakin 50% että tarkenee. (Pääasiassa siksi että nämä säästötoimet taitaa vaikuttaa meidän koulun lämmitykseen vähän turhan hyytävästi. Eli tunneilla palelee ja paljon.) Mutta eipä palele enää, sillä tämä tyttö on löytänyt semmoisen lämpövillapaidan ettei paremmasta väliä!




Nuo kuvat ottimme pikkuveljen kanssa jo aikasemmin ja hyvä niin, sillä enää ei onnistuisi. Lumi on kadonnut melkein kokonaan.
Se, mikä on kummiskin parasta tässä villapaidassa on tuunaus! Sillä eihän tätä toki ole kaupasta tällaisenaan  ostettu.
Äitini ystävä antoi noin vuosi sitten äidilleni joitain vaatteitaan, joita hän ei enää pidä. Äiti jätti itselleen niistä osan, osa jatkoi matkaansa Emilian tuunauslaatikkoon. (Todellisuudessa kodinhoitohuoneen alalaatikko joka pursuaa yli vanhoja farkkuja ja muita inspiraatiota odottelevia vanhoja ja reikäisiä vaatekappaleita.) Siellä villapaita majaili yli vuoden, kunnes jotain aivan muuta etsiessäni se sattui silmään. Varmistin vielä, etttä saahan tälle tehdä mitä haluaa, ja ei kun heilumaan ratkojan kanssa.
   Paita oli kokoa L, merkiltään Jack&Jones ja sataprosenttista villaa, ja siitäkös minä innostuin! Malli oli ylettömän leveä ja säkkimäinen, hihat valtavat ja kaulus sai aikaan kylmät väreet (Siis ylettömän korkea poolo, yhhyh, ei minun tyyliäni.)
Tässä erittäin laaduton (ja kyllä teinipeiliposetus) kuva, mutta eiköhän siitä jonkunnäköisen kuvan saa, että miltä paita näytti ennen. No mitäs tälle sitten piti tehdä?
    Hihat kapenivat varmaan yli kymmenellä sentillä, poolokaulus katosi ja tilalle ilmestyi venepääntie sekä itse paita laihtui myös ihan mukavasti. Ajattelin alunperin tehdä villapaidasta ihan kapean mallisen, mutta sitten totesinkin, että haluan tuollaisen melko kapean eli puolimöhköpaidan, miten tämän nimesin :D
   Tuunaus oli helppo ja nopea tehdä, hihojen istuvaksi saanti tosin edellytti jokseenkin mittavan määrän sovituksia, mutta mikäs siinä. Nytpä sitten istuvat.
   Päällä tämä paita on ehtinyt olla jo aika paljon ensinnäkin sen ah-niin-ihanan lämpimyyden takia, muunmuassa rinteeseen kun tämän laskettelutakin alle laittoi niin ei kyllä palellut! Voin jopa väittää että odotan loman jälkeistä ensimmäistä koulupäivää eli huomista (melkein) innolla ihan vain sen takia että tämän paidan takia pääsen vihdoinkin selättämään koulun kylmyyden. Jesss!
  Lopuksi vielä kiitokset äidin ystävälle hyvästä paitamateriaalista ja Hennalle Lankahelvetistä lukijaksi liittymisestä. Ilahdutti lomapäivääni entisestään!
Emilia

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Turkooosit ylipolvensukat on hyvä juttu

Voi että, leijun varmaan kaksi metriä maanpinnan yläpuolella koska nämä on valmiit! Rakas ikuisuusprojektini on hypännyt puikoilta jalkaan ja minä olen tyytyväinen, niin niin niiiiin tyytyväinen. Ja sitten kun nämä vielä ovat niin kivat jalassa että kannatti kyllä neuloakin (ja vähän kärsiä) neljä vuotta.





Eikös vaan olekin aika ihanat?
Neljä vuotta sitten, juuri joulun jälkeen ryntäsin lankakauppaan turkooosi sukkalanka mielessä pyörien, oli saatava polvisukat Stine Hoelgaard-Johansenin kirjasta Suloiset sukat. Ne sukat nimenomaan ulottuivat polven alle, ja ajattelin että  ne olisi melko nopea saada valmiiksi, vaikka juuri tuolloin olen aloittanut kaikki tylsimmät ja suuruudenhulluimmat projektini. (Jotka valitettavasti edelleen lojuvat keskeneräisten listalla...)
   No, silloin aloinkin neulomaan näitä ihan innoissaan, vaikka polvisukista näyttikin tulevan ylipolvensukat. Uskon, että  ohjeessa on jokin virhe, sillä molemmista sukista tuli ohjetta pidemmät, vaikka silmukkatiheys oli täysin oikea. Jätin jopa parisenkymmentä kierrosta lopusta poiskin, ettei näistä tulisi aivan ylettömän mittaiset.
   Ensimmäinen sukka valmistui, vaikka kauan kesti ja sitten projekti unohtui ja sukka lojui laatikossa kolmisen vuotta, kunnes tammikuussa totesin, että tarvitsen jotain yksinkertaista "telkkarineulottavaa". Kaivoin lankakorista turkoosia lankaa, etsin ohjeen, nappasin puikot ja yhtäkkiä sukattelu alkoikin innostaa, eikä siinä valmistumisessa loppuenlopuksi iha hirveän kauan sittenn kestänytkään. Kantapään kavennukset tikuttelin Leijonien juhliessa olympiapronssia ja langanpäät päättelin Antskun selvitessä vuoden sketsihahmoksi. Tietysti iänikuinen pelkkä sileä neule välillä meinasi väsyttää mutta ovat nämä kyllä kaiken tuskan arvoiset, aivan ihanan näköiset ja superlämpimät; tulee varmasti käyttöön. Ensimmäisessä kuvassa näkyvä yläreunan kuminauhan kiinnittävä nappi ja kuminauha yleensäkin ovat iiihanat. Tykkään!
Emilia

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Blogilogoilua

Kun koulussa on enää vain tämä yksi vuosi kuvista, pitää se käyttää hyödyksi myös blogin kannalta. Tehtävänä oli nimittäin ikioman logon suunnittelu joko omalle koululle tai sitten tulevaisuuden yritykselleen tai muulle jutulle. Ja minähän tein blogille!


Pahoittelut, suorastaan hävettää näiden kuvien laatu, mutta koulussa kun ei paljon järkkäria raahata mukana. 
Eiköhän tuosta kuitenkin jotain selvää saa, ja ideana tosiaan oli tehdä mustavalko- ja väriversio logosta. Itse pidän enemmän tuosta violetilla kirjoitetusta, mutta saa nyt nähdä mitä mieltä kuvisope on melko yksinkertaisesta väritoteutuksesta... 
    Nyt kuitenkin kysyn teidän mielipidettänne: Mitäs tykkäätte? Pitäisikö yläbanneriin tulla tälläinen logo blogille?(Tai vähän parempi kuva siitä, jos tuon nyt saisi kotiin ja kunnolla kuvattua.) Vai kuvaako tuo ylipäänsä mielestänne tätä blogia hyvin/huonosti? 
   Nämä tämmöiset kuvistyöt kyllä ovat ehdottomia lemppareitani, jossa kysytään myös luovuutta eikä vain piirtotaitoja. (Ihan siitäkin syystä että piirustustaitoni ovat... Kröhöm... Kyseenalaiset.) 
  Niin ja valitettavasti viime aikoina on ollut ilmassa paitsi blogilogoilua myös blogiloikoilua, ihan siitä syystä, että nyt ohjelmassa on yksi aika ihana isompi työ josta lisää sitten myöhemmin! Kohta on valmista joten eiköhän se loikoilu tästä lähene loppuan...
Emilia
    

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivämakeilut

Oikein ihanaista ystävänpäivää teille, rakkaat lukijat!
Niinkuin viimekin vuonna, tukarimyyjäiset olivat mukana ystävänpäivän kuvioissa, ja tänä vuonna tuli sinne leivottua Crinklesejä. Mutta tänä vuonna riitti niitä kotiinkin asti, sillä reilusta 30 keksistä ei ehtinyt kaikkea mennä vielä entisestään Wanhojen tanssien vuoksi lyhentyneenä myyntiaikana. Mutta se ei kyllä haittaa, täällä on olltu sitten suut makeana :)!

Kiitoksia teille lukijoille näin ystävänpäivänä jokaisesta kommentista ja katselusta. Te teette bloggaamisesta hauskaa :)!
Emilia