Takkaillan tosSukat

Kun isi sunnuntai-iltana tulee saunasta, laittaa hän jalkaansa tyttären neulomat ontelokudesukat ja nostaa sitten koipensa takan lämpöön halkokorin päälle.
  Okei, ei se oikeasti sillä tavalla mene, mutta sunnuntaina kuvaussession aikana meni. Tuosta kertomuksesta kuitenkin paikkaansa pitää se, että ne sukat kyllä löytävät saunan jälkeen tiensä jalkaan!

(Kiitokset reippaalle mallille! )

Idea tosSukoihin lähti jälleen kerran ihanasta Eilen tein-blogista ja saunasukkien ohjeesta. Kun näin postauksen, totesin että jotain noin hullua ja siistiä ei vaan yksinkertaisesti voi jättää toteuttamatta, ja loppuenlopuksi suunnitelma muotoutui joululahjaksi isille. 

   Sukkien tikuttelu oli melkoinen jännitysnäytelmä: alkaen hirmuisesta kuteenostoretkestä (ja aika tosi hirmuisen kokoisen Lankamaailman kassin kotiin raahaamisesta) jatkuen aina jättimäiseen kudekerään (jonka heittelemisestä ympäri taloa pikkusisko innostui aika jättimäisesti) sekä melkoisen isokokoisen työn piilotteluun isiltä. Järkytyksen meinasi aiheuttaa myös se, että sukat muistuttivat kudeputkia melko kapeassa ja vielä ohjettakin pidemmäksi neulotussa muodossaan. Eikä kaikista mukavin ylläri ollut myöskään se, että kun testasin sukkia jalkaani ensimmäisen kerran... No, sain jalkahieronnan.

    Kaikkien näiden jälkeen vähän hirvitti antaa sukkia isille, sillä olin melkoisen varma, että ne jäävät käyttämättöminä kaapin perälle. Yllätys, yllätys, joulupäivän aamuna isi käveli naama loistaen vastaan ja totesi, että nämä sukathan ovat aivan huiput. Meinasin jäädä vähän suu auki katsomaan, mutta ilmeisesti isi oikeasti tykkää; sukat ovat jatkuvassa käytössä, ja kuten kuvista saattaa huomata, jo pohjista vähän kuluneet. Saa nähdä, käykö näille yhtä huonosti kuin isille jokunen vuosi sitten tekemilleni tossuille: nykyään ne muistuttavat enemmän epämääräistä lankakasaa kuin tossuja...

Emilia

   

Mä tein karjalanpiirakoita!

Luulenpa että aika moni on kuullut kauhisteluja siitä, että miten vaikeaa, työlästä ja kamalaa karjalanpiirakoiden teko on. Miten rypyttäminen on yhtä tuskaa eikä riisipuuroakaan meinaisi viitsiä keittää.
   Viikolla kuitenkin oli illalla pikkusiskon vahtivuoro, ja olin luvannut leipoa iltapalaa hänen kanssaan. No, aloimme kasata sämpylöiden aineita, mutta sämpyläjauho oli loppu. Masennushan siinä meinasi iskeä, mutta aikani köksän kirjaa selailtuani löytyi karjalanpiiraikoiden ohje, ja sitä päätin lähteä yrittämään.
   Olivathan ne työläitä, mutta tekeminen oli mukavaa ekä mitenkään supervaikeaa, rypyttäminenkin oli helppoa. Ja olihan se kyllä kaiken vaivan arvoista kun näki äidin ilmeen hänen tullessa pikkuveljen vanhempainillasta kotiin ja huomatessa meidän tyttöjen leipomukset :)!

Karjalanpiirakat

Noin 16 kpl

Täyte

3 dl vettä

2 dl puuroriisiä

7 dl maitoa

3/4 tl suolaa

Kuori

1 dl kylmää vettä

½ tl suolaa

1½ dl ruisjauhoja

1 dl vehnäjauhoja

1 rkl öljyä

Kostutus

3/4 dl maitoa

25 g margariinia tai voita

1. Sekoita riisi kiehuvaan veteen ja keitä noin 10 min. Lisää maito ja sekoita, kunnes puuro alkaa kiehumaan. Hauduta kannen alla pienellä lämmöllä kypsäksi. Sekoita välillä. Mausta puuro suolalla ja anna jäähtyä.

2.Sekoita kylmään veteen suola, öljy ja jauhot. Notkista taikina tasaiseksi käsin vaivaten jauhotetulla leivinalustalla.

3. Tee taikinasta tanko ja jaa se 16 osaan. Pyöritä palaset palloiksi, litistä "lätyiksi" ja peitä muovilla. Kaaviloi lätyistä pyöreitä piirakankuoria, niin isoja kuin mahdollista ilman että taikina repeää. Ripottele ruisjauhoja kuorille ja pinoa ne päällekkäin.

4.Valmista piirakat yksi kerrallaan. Ota jauhot pois kuoren päältä ja levitä täytettä kuoren keskelle. Nosta reunat keskelle ja rypytä etusormilla, jolloin piirakka saa muotonsa. (Hyvä rypytysohje Kinuskikissalta täällä.)

5. Laita piirakat pellille vieri viereen ja paista 250 asteen lämmössä uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Piirakat ovat valmiita, kun niissä on vähän väriä.

6. Voitele kypsät piirakat kuumalla maito-rasvaseoksella ja pane päällekkäin kulhoon pehmenemään. Peitä piirakat voipaperilla ja liinalla (elleivät ne ole jo kadonneet parempiin suihin!)

Nämä ovat kyllä hyviä!

Emilia

Hello Kitty-laukku pikkusiskolle

Yhä edelleen silloin tällöin näitten joululahjojen jälkiesittelyä, nyt vuorossa on varmaan joululahjoista työläin eli pikkusiskon Hello Kitty-laukku. Ennen joulua mietin pääni puhki, että mitä hänelle antaisin ja lopulta päätin avata Ravelryn ja kysyä, että mikä olisi pikkuneidille mieleen.Melkein heti tämä pieni Hello Kitty-fani bongasi superhienon laukun, ja senhän isosisko sitten lupasi toteuttaa. Ohjetta ei lötynyt, mutta mikäs siinä kun voi suoraan kuvasta virkata.

Itse asiassa matkaan tuli aika monta muttaa. Kappaleiden oikea muoto ei ollutkaan sitten kaikista yksinkertaisin arvioitava ja valkoinen lanka otti ja loppui. Kääntöpuoli on sitten virkattu likaisenvalkoisella... Kaiken huipuksi nopeaksi arvioitu työ söi hurjasti aikaa ja innostuskin ehti lopahtaa siinä välillä oikein kunnolla.
  Jos kuitenkin katsoo vain etupuolta, niin ainakin minä tykkään ja niin teki pikkusiskokin: Laukussa kulkevat näppärästi niin leikkikännykkä kuin isosiskoltakin varastettu taskupeili :D Jotta melko pieneen laukkuun sai edes vähän lisätilaa, tein sivukappaileiden väliin pohjakaitaleen, joka ei kuvissa näy. Oi että, mäkin oisin halunnu tommosen laukun pienenä!
   Nyt on taas kesken yksi keskeneräisistä jätti-isoista tuskatöistä, pitsi että tämä kappale paljastui vähemmän tuskaiseseksi kuin ajattelin. Valmistumisessa kyllä kestää...
   Kiitoksia Hepa kezolalle lukijaksi liittymisestä :)!

Emilia

Sackboy (vähän kiireellä)

Pitäisi kai tässä pikku hiljaa alkaa ymmärtää se, että mun tyyli tehdä käsitöitä (siis varsinkin niitä joilla on deadline...) on se, että ensin aloitetaan melko innostuneena, sitten jätetään vaikka muutamaksi viikoksi tekeminen melkein olemattomalle tasolle, ja puolta tuntia ennen lahjan antohetkeä ommellaan hikipäässä vielä vihonviimeisiä pistoja. Ja vaikka tämän tiedänkin silti aina, joka ikinen kerta olen ihan paniikissa, että eihän tätä saa valmiiksi ei sitten millään!
  Nyt meinasi oikeasti käydä huonosti. Kaverini innosti jouloman lopulla, että mitäs jos tekisin Little Big Planet-hahmon, Sackboyn. Innostuin ja aloitin virkkaamisen ihan täpinöissään ja siihen se sitten meinasi jäädä. Heräsin vasta kaverin juhlien päivän aamuna, että illallahan pitäisi olla valmista ja kiire tuli. Kova kiire. Mutta yllätys yllätys -valmista tuli, mutta kuvissa taitaa kiire vähän kyllä näkyä... Onneksi kyseessä oli yllätyssynttärit niin itse sankarin paikalle saapumista uskalsi myöhästyttää muutamalla minuutilla ilman sen huonompaa omaatuntoa.

Sackboy oli sen takia tosi kiva tehdä, että pikkuista näperrettävää meinasi riittää ihan yli oman tarpeen: vetoketjun kirjominen (tuo harmaa tuossa edessä on siis vetoketju,vaikka ei siltä näytäkään osittain johtuen kuvien kröhhöm laadukkuudesta. Luulin että sen tekaisisi iha tuosta vaan mutta oli koko hahmossa haastavinta.) Suu oli myös hauska tehdä ja yllättävän hyvin onnistuikin :) Synttärisankari taisi myös tykätä tuosta kielestä kun alkoi sitä heti kiskoa ulos. (Kyseessä on siis ihan itseni ikäinen poika joka toivottavasti ei tämän luettuaan ole minulle kauhean kiukkuinen...)

   Virkkasin sackboyn suoraan kuvasta, ilmaisia ohjeita tähän kyllä löytyi yllättävän paljon mutta tein mieluummin omasta päästä. Käsistä ei ehkä tullut ihan sellaiset kuin piti... Mutta ei haittaa. Nyt oikeastaan on semmoiset fiilikset että näitä voisi tehdä vaikka toisenkin!

Emilia

Farkkutoppi

Viime kesänä ihastuin kirpparilla mekkoon. Ostin sen tyytyväisenä ajatellen, että pikkuisen kaventamalla L-koosta saa aivan soppelin XS-kokoisellekin. No, mekko jäi vaatekaappiin kuitenkin venymään ja lopulta totesin, että eihän tuollaista voi käyttää. Ihan hirvee. Joka kerta, kun vaatekaapin avasi, piti mekkoa työntää vähän syvemälle kaappiin ettei inhottava käyttämätön virheostos näkyisi.
   Uudenvuodenaattona kuitenkin päätin pistää pystyyn vaatekaapin siivouksen, eikä edes mekkoa voinut jättää huomiotta... Ja silloin se ispiraatio tuli, ihan yllättäen. Siivous sai jäädä kesken, ratkoja lennähti käteen ja farkkutoppi oli saatava heti.

(En siis missään tapauksessa ole sekaisin kun seison mallina 13 asteen pakkasessa... Kaikkea sitä bloginsa eteen joutuukin tekemään! Ja pikkuveljelle isot kiitokset siitä että jaksoit sinäkin jäädyttää sormesi kameran kanssa kuvausoperaatiossa!) 

    Noista ylläolevista kuvista haluaisin kysyä teiltä lukijoilta muutamassa asiassa mielipidettä. Ensinnäkin: Olen aikaisemmin käyttänyt pienempää kuvakokoa; onko tämä iso parempi? Toinen asia liittyy kuvanmuokkaukseen. Onko teidän mielestänne reilua, että blogikuvia muokataan? Monet sitä varmasti tekevät, mutta itse en ole sitä harrastanut. Nyt kuitenkin muokkasin kahta ylintä kuvaa, joten toivoisin oikeasti mielipidettänne asiasta. Ja vaikka jatkossakin tulisin joitain blogikuvia muokkaamaan, niin en ilmoittamatta, se on varma.

     

Tuossa vielä ennen/jälkeen kuvat. Ainut, mikä tämän topin kanssa jäi harmittamaan, oli oikeastaan se, että se on aika lyhyt. Mekosta ei vaan enempää kangasta saanut... Muuten kuitenkin tykkään tästä tosi paljon.

   Mekko -> toppi-operaation aloitin ratkomalla hameosan irti. Heti seuraavana irrotuslistalle joutuivat raglanhihat ja purkuun pääntien rypytys. Irrotin myös napit (jotka muistuttivat puolikkaita diskopalloja!?!) sekä ompelin napinlävet umpeen. Leikkasin ja ompelin olkaimet ja sitten alkoi tuska nimeltä nepparien kiinnitys.

      En ole sitä aikaisemmin tehnyt, vaikka kotoa nepparipihdit löytyykin. Ihan kamaa hommaa. En aluksi ymmärtänyt, miten päin ne nepparikappaleet pihteihin tuleekaan laittaa ja sitten painoin puolikkaat ohi/liian löysästi kiinni/väärin päin. Että hyvinpä meni tämäkin homma (onnistuin rikkomaan siinä sivussa ilmeisesti 10 nepparinosaa...)Mutta loppuenlopuksi viidestä nepparista toimi kaksi alinta. Jes! Laitoin korvikkeeksi sitten huomaamattomat ommeltavat nepparit yläosaan, eli kiinnityksestä tuli ihan kelvollinen. Nyt sitten vaan jännitetään, että irtoavatkohan nuo ainoat toimivatikin ensimmäisessä pesussa...

Kiitoksia Pirrelle lukijaksi liittymisestä :)!

Emilia

Siinä meni viisi vuotta ja istuinalusta tuli

Mikä yhdessä työssä voi olla niin kamalaa että siihen menee viisi vuotta (tai siis sitä vältellessä menee viisi vuotta)? Joskus kauan  sitten tähän ostettiin tarvikkeet, itse en muistaakseni tästä ollut niin innostunut, mutta äitini tykkäsi mallista, jonka sitten lupauduin tekemään. Oisiko tästä alun perin joku seinäkoriste pitänyt tulla? En edes muista.
   Malli oli Irene Välimäen Helmi Tekemisen iloa-lehdestä vuodelta 2004. En ilmeisesti ihan heti tajunnut ohjeen ideaa, joten muutama vuosi taisi kulua siinä, että epäonnistunut tekele makasi lankakorin nurkassa. Nyt joulun jälkeen päätin kuitenkin ottaa uuden yrityksen -ja kas! Ohje avautuikin. Nyt sitten tuli valmista (ja oli kyllä ikävä virkattava koko homma) ja istuinalustaksi taitaa päätyä.

Lenkit ovat Fanttilankaa ja pohjana kaksinkertaista Seiskaveikkaa. Joka toisella kierroksella fanttilangasta nostettiin lenkkejä, joten vaikka kooltaan tämä melko pieni onkin niin työtä  kyllä riitti. Kuvissa muuten mallina pikkusiskon lisäksi poseeraa Pimmy, jonka esittelin ihka ensimmäisessä postauksessa. 

   Mutta ehkä kaikista parasta tämän työn valmiiksi saamisessa oli se (lopputulos ei siis kauheasti minua innoittanut), että sen pystyi poistamaan tuolta keskeneräisten listalta. Jee :)!

Emilia

   

Pikapannunalunen

Onhan se aika mukava fiilis aatonaatonaattona (Oisko kannattanu kirjoittaa ihan vaan 22. päivä?) tajuta, että yksi lahja puuttuu. Olin kyllä suunnitellut, että tekisin toiselle mummilleni tossut, mutta se projekti aina vaan siirtyi ja siirtyi ja siirtyi... Langatkin oli jo ostettuna (kolme kerää Novitan Huopasta) mutta ainakin toistaiseksi saavatkin jäädä lankakoriin, sillä mummi sai korvikepikalahjan.
    Tilanteen tajuttuani aloin selailla hädissäni Novita-lehden joulunumeroa, ja onneksi sieltä löytyi hätäapuohje, johon onneksi oli langatkin jo valmiina. Ei kun virkkaamaan ja aatonaattoaamuna huovutukseen pesukoneeseen. Ja yllätys, yllätys: illalla se oli kuiva ja ehti pakettiin muiden lahjojen kanssa.

Novitassa pannunalunen esitettiin piparina, mutta minulla ei sattunut olemaan ruskeaa lankaa enkä halunnut tehdä pannunalusta, jota voisi käyttää vaan jouluna. Kai tämä sitten vähän kukkaa muistuttaa?

   Tässä välissä muuten oikein mahtavaa vuotta 2014 kaikille ja kiitoksia jälleen ihanasta blogivuodesta! Jokainen kommentti ja katselukerta ilahduttaa :)! En tee tähän väliin mitään vuoden parhaat postausta, sillä sen teen sitten blogisynntäreiden aikaan niin kuin viimekin vuonna.Vuoden 2014 käsitöiltä toivon, että saisin vihdoinkin toteutettua jonkun neuletakin tai villapaidan. Pidetään peukkuja!

Emilia