lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ompelin kuusi tuntia putkeen ja sain korin ohjeen vihdoinkin tänne

Niin. Siinä eilisen "urotyöt", joista kirjoitan vasta tänään, koska minulla oli kaapinsiivoussesio. Minulle tosiaan iski ompeluvimma, joten aloitin kaavojen piirtämisen aamu yhdeksältä ja ompelin, kunnes työn alla ollut pusero valmistui kolmen maissa:) Tälläinen siitä tuli:
Ja tälläinen kiva yksityikohta löytyy takaa (joka ei tosin pääse oikeuksiinsa, kun toppi peittää tuon halkion) :(
Olen aika tyytyväinen, sillä puserosta tuli parempi kuin odotin, ja juuri minun tyyliseni. Kaava oli Suuresta Käsityölehdestä, mutta kavensin sitä hieman, sillä tämän lehden mallit ovat yleensä aika leveitä. Vaikka pusero kapeni, niin malli pääsee silti oikeuksiinsa rypytettynä. Ison kiitoksen ansaitsee taas Eurokangas, josta tämä ihana kangas löytyi Se iso asia, mikä tässä onnistui, oli se, että sain raidat "kohtaamaan" saumoissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Aikaisemmin se ei ole onnistunut. Rankasti tosin epäonnistui kaulakaitaleen kiinnitys, jota jouduin purkamaan vähän turhan moneen kertaan, eikä siitä siltikään tullut hyvää. Mutta nyt ainakin vaatekaapista löytyy tällainen viileämmän kesän puolipitkähihainen vaate.
   Sitten vihdoin ja viimein se kori, jota nyt laitan tänne päivän myöhässä (Sori!)Sehän tuli valmiiksi jo pari päivää sitten, mutta on kuivunut kauan kostutuksen jäljiltä. 
   VINKKI! Jotkut kostuttavat paperinarun ennen työstömistä, mutta minä en ole tähän taktiikkaan mieltynyt. Jos ei siis halua virkata rakkoja sormiinsa (kuten minä), niin kannattaa kostuttaa paperinaru ensin ja antaa sen sitten kuivua, sillä silloin se menettää suuren osan kovuudestaan. (En ole sitä näin testannut, mutta valmiin työn kanssa se toimi:) Eli nyt siis kuva ja ohje,vihdoin ja viimein. (Ohje on otettu suoraan Suuresta Käsityölehdestä.


Paperinarukori

Koko: n. 13 x 15 cm
Tarvikkeet: 65 g paperinarua (esim Kauhavan Kangas-Aitan paperilankaa
Virkkuukoukku nro 3,5
Tiheys: 17 s ja 20 krs = 10 cm
Tee näin: Virkkaa aloitusketjuksi 23 kjs, käännä, jätä 1 kjs väliin ja *virkkaa22 ks ja 1 kjs kääntymiseen*. Toista *-* kunnes kappaleen korkeus on 15 cm. Virkkaa 1 ks- kerros kappaleen ympäri ja kulmissa 2 ks s:aan. Sulje kerrokset ps:lla. Virkkaa seuraava ks- kerros silmukoiden takareunaan ja sitten 9 krs normaalisti.Virkkaa lopuksi kääntöreuna: 3 kjs, 1 p jokaiseen s:aan, 1ps, katkaise ja päätä lanka.
Viimeistely: Höyrytä kori. Taita pylväsreuna alas
Koveta reunat: Sekoita paperiliimaa veteen 1:3. Suojaa pöytä muovilla. Sivele reunat vesiliimaseoksella sisäpuolelta, muotoile ja anna kuivua.
Tai: Kostuta ja muotoile kori ja anna kuivua. (Näin minä tein)

Minullahan ei paperinaru riittänyt kuin kuuteen "normaaliin kerrokseen", joten jos teet tämän korin, siitä tulee korkeampi.
Nyt on lupaus täytetty ja korin kuva ja ohje ovat blogissa.
 Jos nyt sitä sitten pääsisi vihdoin ja viimein niiden pöytäliinanpainojen kimppuun...
Emilia

3 kommenttia:

  1. Olisiko sinulla sattumoisin jotain linkkiä ton paidan kaavoihin? :) Minä, ja äitini olemme näet käsityö ihmisiä, ja voisin ehdottaa tuota paitaa äidille, että tekisimme sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Salla! Isot kiitokset ensinnäkin lukijaksi liittymisestä :)! Oon tosi pahoillani, mutta mitään linkkiä en tähän löytänyt, sillä Suuren Käsityölehden kaavat eivät oo netissä :( Kaava löytyy kuitenkin Suuren Käsityölehden numerosta 9 vuodelta 2007. Eli esim. kirjastosta kyseisen lehden vois löytää.
      Emilia

      Poista
    2. Kiitos, pitääpä mennä siis etsimään kirjastosta :)

      Poista